Maakuntajohtaja haluaa maakuntataloon

• Etelä-Karjalan liiton hallitus päättää tiistaina tilojen ostamisesta Lappeenrannan Keskusgalleriasta. Puttosen mielestä tilat kannattaa mieluummin ostaa kuin vuokrata.

ANNE KOTIHARJU

LAPPEENRANTA. Maakuntajohtaja Timo Puttonen esittää maakuntahallitukselle uusien tilojen ostamista Lappeenrannan Keskusgalleriasta, niin sanotusta maakuntatalosta. Hallitus käsittelee ostoesitystä tiistaina. Asia menee vielä maakuntavaltuuston päätettäväksi helmikuun 24. päivä.

– Nyt on kiire tehdä päätöksiä, jos mukaan halutaan. Keskusgallerian toimistotalon rakentaminen alkaa maaliskuussa, perustelee Puttonen. Puttonen pahoittelee, että ostohinta on edelleen arvio ja saattaa muuttua. Hän ei anna hinta-arviota vielä julkisuuteen.

– Nähtävästi liitto tarvitsee noin 1,5 miljoonaa euroa sen lisäksi, mitä saamme nykyisten tilojen myymisestä. Uudet tilat kasvattaisivat liiton vuosimenoja noin 4,2 prosentilla eli 67 669 eurolla. Yritämme vielä tinkiä. Hintaan vaikuttaa muun muassa se, ketä muita tulee ja miten yhteiset tilat on jyvitetty. Vielä ei tiedetä, ketä on tulossa.

LIITTO HANKKISI 700 neliötä entisen linja-autoaseman monttuun tulevan toimistotalon neljännestä ja viidennestä kerroksesta. Liitto omistaa nykyiset 630 neliön tilansa keskustassa.

Puttonen ei anna kahta asiantuntija-arviota nykyisten tilojen käyvästä hinnasta vielä julkisuuteen eikä kerro sitäkään, paljonko Keskusgalleriaa yhdessä NCC:n kanssa rakentava Oka Oy on luvannut tiloista maksaa.

– Meille on kirjallisesti luvattu, että nämä tilat ostetaan käypään hintaan.

Puttosen mukaan varmimpia muita tulijoita ovat TE-keskus, Lappeenrannan seudun elinkeino ja matkailu Oy ja Lappeenrannan yritystila Oy. Sen sijaan Kauppakamari ja yrittäjäjärjestöt suhtautuvat varauksellisemmin.

Puttosen mielestä liiton kannattaa mieluummin ostaa tilat kun vuokrata ne. Tiloja liitolle tarjoaa Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy:n tytäryhtiö Yritystila Oy. Ajatuksena on, että Yritystila hallinnoi julkisyhteisöjen tilakokonaisuutta ja myy tai vuokraa tiloja edelleen.

KAUPUNKIYHTIÖT OY:N toimitusjohtaja Tom Hultin sanoo kaupunkiyhtiöiden odottavan nyt maakuntaliiton ratkaisua.

– Tiistain jälkeen asia etenee. Liiton kanta ymmärtääkseni ratkaisee, lähteekö kaupunki viemään sitä eteen päin omalta osaltaan.

Kokonaiskustannukset ovat edelleen auki.

– En pysty niitä vielä sanomaan. Asiaan on erilaisia lähestymistapoja ja on tehty alustavia laskelmia. Heti, kun liitto tekee periaatepäätöksen, päästään eteenpäin.

Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen odottaa hänkin kokonaisuuden hahmottumista.

– Kun tiedetään mahdollisen ratkaisun sisältö, ratkeaa myös se, onko kaupunkiyhtiöllä rooli siinä asiassa, ja onko rooli sellainen, mikä vaatii omistajan eli kaupungin luvan.

Hultinin mielestä kaupunkiyhtiöistä Selma ja Yritystila sopivat tavoiteltavaan yrityspalvelukokonaisuuteen maakuntatalossa.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju