SaiPalla on edessä toimitusjohtajan etsintäprojekti

JARMO HÄMÄLÄINENLAPPEENRANTA. SaiPa aloittaa uuden toimitusjohtajana etsimis

JARMO HÄMÄLÄINEN

LAPPEENRANTA. SaiPa aloittaa uuden toimitusjohtajana etsimisen välittömästi, vaikka nykyinen toimitusjohtaja Matti Nenonen hoitaakin tehtävää toukokuun 15. päivään saakka. – Matti Nenonen hoitaa tämän kauden loppuun asti täysillä ja on lupautunut olemaan mukana uuden toimitusjohtajan etsinnässä, Liiga-SaiPan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Räsänen kertoo. SaiPan toimitusjohtajat ovat vaihtuneet viime vuosina tiuhaan tahtiin. Timo Tikkinen tuli hoitamaan tehtävää keväällä 2005 Ilkka Kaarnan jälkeen. Tikkinen vaikutti tehtävässä vain runsaan vuoden ja hänen jälkeensä toimitusjohtajaksi tuli viime lokakuussa Matti Nenonen, jonka kausi jää siis vain reilun puolen vuoden mittaiseksi. – Matti on tehnyt hyvää työtä eteläkarjalaisen kiekkoilun eteen ja mielellään me olisimme hänet pitäneet, Tuomo Räsänen sanoo. – Uutta toimitusjohtajaa haetaan tavallaan kahden kanavan kautta. Paikka pannaan julkiseen hakuun, mutta kaikki kivet pyritään muutenkin kääntämään ja löytämään tehtävään sopiva henkilö mieluummin omasta maakunnasta, Räsänen korostaa. SaiPa on menestynyt urheilullisesti ja taloudellisestikin tällä kaudella paremmin kuin vuosiin. Liiga-SaiPa Oy:n tilikausi päättyy huhtikuun lopussa. SaiPa palaa jääkiekkoliigan olympiatauolta tänään ja aloittaa liigapelit Lahden Pelicansin vieraana. Joukkue palaa tauolta terveenä, mutta Kristian Kudrocin pelikielto jatkuu vielä

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen