Kahden keskuksen loukussa

LIISA KUKKOLAValtion valokuvataidetoimikunta tulee huhtikuun puolivälissä La

LIISA KUKKOLA

Valtion valokuvataidetoimikunta tulee huhtikuun puolivälissä Lappeenrantaan

katsastamaan Kaakkois-Suomen valokuvakeskusta. Sama toimikunta käy myös

Kotkassa, josta löytyy toinen kaakkoisen Suomen lähiaikoina perustetuista

valokuvakeskuksista. Se havittelee Lappeenrannan tavoin alueellisen

valokuvakeskuksen statusta ja sitä myöten rahaa valtiolta toimintansa

pyörittämiseen.

Lappeenrantalaisilla on vierailun aikana esitettävänään hyvä näyttely ja

innovatiivista henkeä. Gallerian seinillä on valokuvaa perinteistä

poikkeavalla tavalla ja aivan itse tuotettu näyttely, joka ei ole kulunut

helsinkiläisissä gallerioissa.

Toiminnanjohtaja Tommi Kähärän laskujen mukaan katutaidetta esittelevä

Cityfolio-näyttely ilman tilavuokria tulee maksamaan pikemminkin 1 000 kuin

1 500 euroa. Pienillä ja omilla rahoilla on valokuvakeskuksen varmasti

tultava toimeen vastaisuudessakin, sillä valokuvakeskuksen statuksen saa

vasta muutaman toimintavuoden jälkeen.

Lappeenrannan kaupungilta tuskin on tulossa muuta kuin lämmintä kättä,

vaikka kaupungin tuella voi olla merkitystä myös siihen, saako

Lappeenrannassa sijaitseva valokuvakeskus tulevaisuudessa haluamansa

statuksen. Valtio kun edellyttää, että valokuvakeskuksella on realistiset

toiminnan mahdollisuudet.

Eikä kulttuurilla kovin kummoinen maine kaupungin päättävissä elimissä ole

­ jos se kulttuuri on taidetta.

[email protected]

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola