Kesäyliopiston henki ja elämä

HANNU OJALAImatran työväenopisto on toiminut ensimmäisen lukuvuotensa yhden

HANNU OJALA

Imatran työväenopisto on toiminut ensimmäisen lukuvuotensa yhden katon alla Itä-Siitolan koululla. Siellä on kaikki kangaspuista kuvanveistoon, mutta yhtään enempää ei mahdu.

Rappusten ja käytävien takaa löytyi pieni kulmahuone rehtori Ainomarja Virtaselle. Matka Vuoksen toiselta puolelta Tietäjäntalolta Taitajantalolle ei ollut helppo.

– Minulla oli kaksi organisaatiota, joten jouduin laittamaan toimistot erilleen.

Siinä on eräs syy, miksi hän yli 20 vuoden jälkeen ei ole enää kesäyliopiston Imatran toimipisteen toiminnanjohtaja, vaikka kesäyliopiston henki on edelleenkin hänelle kuin elämä.

– Se oli yksi mun lapsistani, annoin sille sieluni ja energiani.

Kesää on kesäylipistossa enää pelkkä nimi, mutta Ainomarja Virtasen mielestä siitä ei kannata missään nimessä luopua.

Kesällä on hyvä kaiku. Silloin on lomaakin. Työväenopiston osa-aikaisena rehtorina hän aikoo olla lomalla koko heinäkuun. Sellaista ei ole tapahtunut viiteentoista vuoteen. Nuoruuden haave osa-aikaisesta taiteilijasta on vihdoinkin toteutumassa.

Hän antoi itselleen oikeuden viihtyä Imatralla ja Etelä-Karjalassa, kun omat lapset alkoivat käydä karjalaisissa nuorissa tanhuamassa, ja äidin puolelta yksi sukuhaara veti yllättäen Jääskeen.

Kesäyliopisto tuli katraaseen samoihin aikoihin, eikä se ollut mikään helppo kasvatettava. Rääpäle mikä rääpäle ja aina vaatimassa huomiota.

Lappeenrannan kesäyliopiston Imatran sivutoimipiste oli tuolloin aivan oikeasti nimensä mukainen. Kauppaopistolla pyöri muutama irrallinen kurssi kesälomiaan viettävien opettajien täydennyskoulutukseksi ja mielen virkistykseksi.

– Mun aikanani Imatra kasvoi yhtä suureksi kuin Lappeenranta. Suhtauduin työhön samalla tavalla, kuin olisin yksityisyrittäjä. Työt tehdään niin hyvin kuin osataan.

Puhe kielii, ettei hän pohjimmiltaan ole mie-ihminen, vaikka kävikin syntymässä Kemissä. Isällä oli silloin urakka Kemihaaran voimalan rakennustyömaalla. Kohta työmaat vetivät takaisin Helsinkiin ja pienemmille paikkakunnille pääkaupunkiseudun lähituntumaan.

Imatra tuntui Siperialta nuoresta naisesta, joka oli ajatellut viettää muutaman vuoden Ranskassa ja Saksassa ennen oikeita töitä. Työkin oli mietitty vain tienestiksi, joka antaisi mahdollisuuden harrastaa kuvanveistoa ja maalaamista.

Aivan niin ei mennyt. Muutama vuosi sitten Ainomarja Virtanen havahtui, että monta tehtävää on mahdoton tunkea yhteen vuorokauteen.

– On niin paljon sellaista, mitä haluan tehdä elämässäni. Haluan kirjoittaa muutamia kirjoja. Tekstejä on jo aika paljon, ja ne pitää kuvittaa. Tällaisella työmäärällä se oli totaalisen mahdotonta.

Hän valitsi kahdesta läheisestä asiasta työväenopiston, puolitti työaikansa ja yrittää totuttautua siihen, että aika on tarkoitettu muillekin kuin työantajalle.

Rehtori toteuttaa nyt omassa työssäänkin oppilaitoksen keskeistä periaatetta.

– Työväenopisto antaa valinnan mahdollisuuksia sivistää itseään riippumatta opiskelijan iästä tai koulutuksesta.

Työväenopistot eivät Imatran kokoisissa kaupungeissakaan ole mitä lienee harrastuspiirejä vaan tavoitteellisia opintoryhmiä. Imatralla valtionapuun oikeuttava kehys on 10 500 tuntia. Määrä on tähän sakka ylitetty aivan tarkoituksella.

Rahoitus on riippuvainen toiminnasta. Jos toiminnan määrä jää selvästi alle enimmäisrahoituksen, se on vaarassa pienentää seuraavan vuoden valtionapua. Samaan lopputulos voi olla edessä, jos kaupunki supistaa omaa rahoitustaan.

– Kun mistään muusta kuin opetuksesta ei voi enää säästää, syntyy negatiivinen kierre. Kaupungin leikkaukset johtavat seuraavana vuotena valtionavun leikkauksiin. Rokotetaan kahdesta suunnasta.

Ajankuvaa on, että vapaa sivistystyö ei enää ole pelkästään koko kansalle tasapuolisesti tarkoitettua toimintakykyä ja vireyttä rakentavaa toimintaa. Siitä on tullut vähitellen lasten perusopetuksen puutteita korvaavaa koulutusta.

Koulujen opetustarjontaa on supistettu. Jos haluaa oppia harvinaisempia kieliä, se on monesti koulussa mahdotonta. Työväenopistossa on ryhmiä kymmenelle kielelle, ja perusteet voi hankkia täältä.

Taidekasvatus on kieliäkin aikaisemmin jäänyt peruskoulussa huonoon asemaan, ja Imatralla opetusta on siirretty jo vuosia sitten työväenopiston puolelle.

– Vaikka tiloista sitä ei voi päätellä, on taiteen perusopetus meillä aika huippuluokkaa. Se on pitkäkestoista ja pitkäjänteistä.

Ainomarja Virtanen ei ole uskonut suuriin organisaatioihin, jotka pelkästään rakenteillaan tekevät toiminnasta hyvää. Yli kahdenkymmenen vuoden kokemus on vain vahvistanut näkemystä. Yhteistyökään ei hänen mielestään ole niin paljon kiinni ihmisistä kuin heidän taustallaan olevista organisaatioiden jarruista.

Silti Saimaankaupungin savuavilla kulisseillakin voidaan tehdä yhteistyötä.

Etelä-Karjalan yleissivistävän aikuiskoulutuksen järjestöt ovat jo kolme kertaa julkaisseet esitteen, johon on koottu kaikki avoin yliopisto-opetus. Esite oli yllätys.

– Siihen saakka oli sellainen käsitys, että täällä ei ole ollenkaan humanistista opetusta. Se ei näkynyt ulospäin, koska sillä ei ollut virallista rakennetta.

MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Itä-Siitolan koulusta on tullut Ainomarja Virtasen johtaman Imatran työväenopiston toimintakeskus.

Kirjoittaja:
Hannu Ojala