KAISA JUNTUNEN
Jääkiekkoliigassa eletään jännittäviä pudostupeliaikoja.
C-juniorijoukkueissa on meneillään omat rankat play offsit. Useimmissa
seuroissa vain taitavimmat 1516-vuotiaat saavat jatkaa peliuraansa ensi
syksynä.
C-juniorijoukkueissa suuret tunteet myllertävät joka kevät.
Pojat yrittävät tienata pelipaikkaa näytöillään kaukalossa, ja asialle
omistautuneet vanhemmat kähisevät kentän ulkopuolella.
Viime kevään B-karsinnat olivat itkun paikka monelle SaiPan juniorille, kun
vain neljä poikaa mahtui joukkueeseen. Tässä iässä pelaajat alkavat siirtyä
paikkakunnalta toiselle ja myös SaiPa ottaa vastaan hyviksi todettuja
poikia muista seuroista.
C-ikäisenä kuvaan astuvat huippu-urheilun armottomat lait. Monille
törmäys on todella raju, kun siirrytään kaikki pelaa -systeemistä
kilpaurheiluun, kiteyttää jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen.
Sihvosen mielestä rankka karsinta kuuluu pelin henkeen.
Ei jääkiekossa ole kyse mistään sosiaalitouhusta.
Iso kysymys on, missä vaiheessa karsinnan pitäisi tapahtua.
En tykkää tästä nykymenosta, 1516 vuotta on erittäin hankala ikä. Kun
olin itse juniori 7080-luvulla, luonnollista karsintaa alkoi tapahtua jo
10-vuotiailla. Se oli parempi niin. Silloin muihin lajeihin vapautui
harrastajia.
Sihvonen huomauttaa, että 1516 vuotta on ikä, jolloin harrastushalut
hiipuvat monilta.
Jos into lajiin ei ole selvä 15-vuotiaana, niin se kertoo kokeneelle
valmentajalle paljon.
SAIPAN juniorivalmennuspäällikkö Mikko Lahtinen huokaa raskaasti
kuullessaan juttuaiheen. Hän kääntää fläppitaulusta puhtaan sivun ja
esittää tottunein tussin vedoin kuinka monisyisestä ongelmasta on kyse.
Sanoma on lyhykäisyydessään se, että karsintakamppailu on välttämätön,
sillä seuran resurssit eivät riitä monen B-juniorijoukkueen pyörittämiseen.
Nuorempia ikäluokkia on vaikka kuinka ja ne kaikki tarvitsevat valmentajia
ja jääaikaa.
Lahtinen törmää joka kevät vanhempiin, jotka vaatimalla vaativat omalle
lapselleen pelipaikkaa.
Heillä on varmasti aito huoli omista lapsistaan, mutta huoli saa joskus
käsittämättömät mittasuhteet ja kolahtaa vääriin instansseihin, Lahtinen
muotoilee.
Vanhemman ja valmentajien käsitykset pelaajan taidoista voivat poiketa
railakkaasti toisistaan.
Nuoren pitää saada itse päättää miten paljon hän haluaa satsata
jääkiekkoon. Mutta kuinka moni vanhempi antaa lapsensa päättää, Lahtinen kysyy.
LAHTINEN painottaa, että kenenkään ei tarvitse heittää hokkareita nurkkaan.
SaiPalla on farmisopimus Ketterän kanssa, joten heti terävimmän kärjen
perässä luistelevat pojat voivat jatkaa peliuraansa Imatralla. Ketterä
puolestaan lahjoittaa parhaat poikansa SaiPalle.
Maakunnan jääkiekolle oli iso asia, kun muuri Lappeenrannan ja Imatran
välillä romahti, Lahtinen sanoo.
Lappeenrantalaisvanhemmat eivät ole hurmaantuneet ajatuksesta, että heidän
pitäisi kuskata poikaansa monta kertaa viikossa Imatralle treeneihin.
Täällä on totuttu, että kaikki pitää olla kivenheiton päässä. Muualla
päin Suomea, esimerkiksi Espoossa tai Jyväskylässä tällaiset matkat ovat
tavallisia, Lahtinen puolustautuu.
Lahtinen painottaa, että Ketterän B-poikiin siirtyvä lappeenrantalainen voi
nousta takaisin SaiPaan mikäli näytöt riittävät.
Ne pojat, jotka eivät mahdu SaiPaan tai Ketterään, voivat jatkaa pelaamista
puhtaalta harrastepohjalta kerran viikossa treenitahtia. Myös PePo on
tiettävästi kasaamassa ensi kaudelle B-juniorijoukkuetta.
JUNIORIJOUKKUEEN sisällä pojat joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan.
Lahtisen mielestä kilpailu tuo vain positiivista sähinää porukkaan. Hän
painottaa, että kovan pelin sääntöjen on oltava pojilla kirkkaina mielessä.
Kehittyneimmät pelimiehet saavat palkinnon ikäistensä ykkösjoukkueessa.
Kaikki pelaa -filosofia joutaa Lahtisen mielestä ikuisesti jäähyaitioon,
jos sen ajatellaan merkitsevän, että kaikki saavat pelata omilla
ehdoillaan. Lähtökohta on hänestä kasvatuksellisestikin väärä.
Joukkueurheilussa noudatetaan joukkueiden sopimia yhteisiä toimintasääntöjä.
Jos lapsella on tietyt velvollisuudet, niin ne pitää hoitaa. Jos lapselle
sanotaan, että pääset ulos, kun huone on siivottu, niin kyllä se huone
pitää siivota, hän vertaa.
Entä, jos juniori treenaa ja pinnistelee, mutta toivottua kehitystä ei synny?
Treenaamalla ja ahkeruudella voi päästä B-junioriporukkaan, ihan
varmasti. Jos pojalla ei ole kilpaurheilumoraalia, vaan huvikseen pelailu,
mukava yhdessäolo ja hyvät vitsit ovat keskeistä, niin harrastejoukkue on
silloin oikea paikka.
ÄITINÄ jääkiekkotouhua seuraava Jaana Ruotsalainen tietää, että C-pojilla
on paineita.
Kovasti pojat seuraavat pistepörssiä.
Ruotsalaisen mielestä jääkiekko vaatii lajille antautumista turhan varhain.
Kun harjoituksia on liki joka ilta ja viikonloput täyttyvät pelireissuista,
niin elämä on yhtä jääkiekkoa. Jos muut harrastukset ovat jääneet lätkän
jalkoihin ja peliura tyssää 1516-vuotiaana, niin poika jää tyhjän päälle.
Siinä iässä on vaikea lähteä mukaan muihin harrastuksiin ja uuteen
porukkaan. Ei esimerkiksi yleisurheiluun voi mennä kylmiltään.
Salibandykään ei ole vaihtoehto, vaikka mailapeli onkin, koska muut ovat
ehtineet kehittyä lajissa. Se on itsetuntokysymys, Ruotsalainen sanoo.
Fysioterapeuttina Ruotsalainen kritisoi sitä, että useimpien juniorien
ohjelmaan ei mahdu jääkiekon lisäksi toisentyyppistä liikuntaharrastusta.
Kasvavan nuoren kehonhallinnalle ja ketteryydelle tekisi terää esimerkiksi
breaktanssi, sirkuskoulu tai telinejumppa.
Ruotsalaisen Jussi-poika on pelannut SaiPassa viisivuotiaasta saakka ja on
surullista, kun homma on nyt 16-vuotiaana katkolla.
Jääkiekko on hieno joukkuelaji. Hyvää siinä on yhdistävä, yhteen hiileen
puhaltamiseen ohjaava harrastus, Jaana Ruotsalainen pohtii.
Jussi Ruotsalainen harkitsi lähtöä pelipaikan perässä toiselle
paikkakunnalle lukioon, mutta vanhemmat vastustivat ajatusta.
ARTTURI KOSKINEN, 15, saa pelata vielä yhden kauden C-junioreissa. Mielessä
pyörii jo, että mitäs sitten. Hänen tiensä SaiPan B-junioreihin ei näytä
selvältä.
Vastassa on pari maajoukkuemiestä, joten hirveän hyvältä ei näytä,
Koskinen analysoi.
Koskinen on pelannut jääkiekkoa kuusivuotiaasta ja haluaa pelata niin kauan
kuin mahdollista. Imatran Ketterää hän ei pidä kovinkaan varteenotettavana
vaihtoehtona.
Matkat Imatralle on se ongelma, hän sanoo.
Harrasteryhmän Koskinen tyrmää totaalisesti.
Siinä nyt ei olisi enää mitään järkeä.
Koskinen käy SaiPan treeneissä neljä kertaa viikossa, eikä hänellä ole
muita harrastuksia.
Harrastin ennen jalkapalloa, mutta se jäi, kun harkat menivät päällekkäin.
Mikäli jääkiekkoura loppuu 16-vuotiaana, Koskinen uskoo löytävänsä uuden
harrastuksen.
Ehkä jotakin laskettelua sitten, hän suunnittelee.
MEDIASEKSIKÄS ja valtavaa kansansuosiota nauttiva jääkiekko houkuttelee
valtavat poikajoukot kaukaloihin, ja kaukalon laidalle vanhempia, jotka
haaveilevat lapsensa NHL-tulevaisuudesta.
Petteri Sihvonen uskaltaa sanoa entisenä pelaajana ja valmentajana, että
monta kertaa vanhempien odotukset ovat paljon suuremmat kuin pienen
pelimiehen, ja takapakit kolahtavat kovemmin isään kuin poikaan.
Helposti tulee ylireagointeja.
Sihvosen mielestä suuren massan mukana roikuttaminen on jääkiekkoliiton
nimenomainen tavoite.
Kaikki, jotka maksavat, saavat olla aikansa mukana, mutta ennemmin tai
myöhemmin osalle tulee seinä rajusti vastaan, Sihvonen lataa.
JÄÄKIEKKOHARRASTUS on nostattanut valtavasti keskustelua Suomessa. Lajia on
moitittu liian vakavaksi, totaaliseksi ja armottomaksi ollakseen hyvä
harrastus kasvavalle lapselle.
Päädymme kysymykseen onko huippu-urheilussa ylipäätänsä mitään järkeä,
Sihvonen heittää.
Sihvonen huomauttaa, että esimerkiksi rytmisen kilpavoimistelun,
taitoluistelun tai viulunsoiton orjuuttavuudesta kukaan ei puhu mitään,
vaikka ne vaativat antautumista ja päivittäistä aherrusta hyvinkin nuorilta.
Jos jääkiekkoon olisi testit kuten musiikkiopistoon, niin siitä olisi
eduskuntakysely pystyssä.
Mikko Lahtinen muistuttaa mitä kaikkea myönteistä jääkiekko antaa.
Jääkiekko opettaa ryhmässä toimimista ja pärjäämistä. Minän rinnalle
tulee matkan varrella Me. Lisäksi jääkiekkoa pääsevät kaikki pelaamaan,
eikä ketään karsita pois aloitusvaiheessa.
Jääkiekosta voi muodostua yhteinen sosiaalinen harrastus koko
perheeseen.Vanhemmatkin halutaan mukaan toimintaan, eikä ovia suljeta
harjoittelun tai pelin ajaksi, Lahtinen jatkaa.
Karsintauhan alla murehtivalle juniorille ja tämän vanhemmille Sihvonen
tarjoaa lohdutuksen sanoja.
Kirjailija Juha Ruusuvuori on kehottanut miettimään, että mihin
jääkiekosta ollaan putoamassa elämään. Pojan on parempi hoitaa koulu
kunnolla kuin tavoitella keskiverto liigakiekkoilijaksi.
YRJÖ UTTI
Kuvateksti
SaiPan C-juniori Artturi Koskiselle jääkiekko on ainut harrastus. Harkat
ovat neljä kertaa viikossa.
Artturi Koskinen ei ilahdu ajatuksesta, että hänen pitäisi roudata
lätkäkamojaan tulevaisuudessa Imatralle.