VESA SALMINEN
SUOMEN HIPPOKSEN hallitus esittää valtuuskunnalleen raviratojen luokituksen
säilyttämistä ennallaan. Alun perin Hippoksen hallitus kaavaili
rataluokitusten täysremonttia.
Suunnitelman mukaan maakuntaradat olisi jaettu kahteen eri luokkaan.
Esimerkiksi Lappee uhkasi jäädä ensimmäisten joukossa kehitettävien
ratojen sijasta niin sanottujen ylläpidettävien ratojen joukkoon eli
alempaan kategoriaan.
Alempien maakuntaratojen joukkoon tippuneet olisivat menettäneet
ministeriön avustukset. Suomessa on 43 ravirataa, joista noin puolet on
määritelty kesäradoiksi.
Hallitus katsoi, ettei muutoksille ole sittenkään tarvetta, Suomen
Hippoksen toimitusjohtaja Pekka Soini totesi STT:lle.
Kokonaan Hippos ei rataluokitusta haudannut, vaan aikoo jatkaa sen
kehittämistä.
HIPPOS EDELLYTTÄÄ Lappeenrannalta, Forssalta ja Ylivieskalta nopeita
toimintaa tervehdyttäviä ratkaisuja, jotta asema rataverkostossa säilyisi
ennallaan. Hippoksen mukaan Lappeenrannan ja Forssan radat ovat tukalissa
veloissa. Olen erittäin vakuuttunut, että Lappee tulee selviytymään,
raviradan hallituksen puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen sanoi.
Jauhiaisen mukaan Lappeenrannan ravirata Oy:llä on 300 000 euroa velkaa,
mutta toisessa vaakakupissa on vuoden 2009 Kuninkuusravit, joka on
raviradoille ollut yleensä merkittävä tulonlähde.
Lappeen viime vuoden tulos ei Jauhiaisen mukaan olisi ilman radan
yksityisen totopelipisteen sotkujen selvittämisen aiheuttamia kuluja ollut
20 000-30 000 euroa plussalla. Nyt kertaluonteista taakkaa tuli siitä 45
000 euroa.
Meillä on helppoa tekemätöntä työtä. Esimerkiksi yritysyhteistyötä ei ole
hoidettu kovin hyvin, Jauhiainen totesi.
Jauhainen on vakuuttunut, että Lappeen kehittäminen hoituu lähivuosina 600
000 euron budjetin sisällä.
Lisälainaa ei jouduta ottamaan.
PIENTEN MAAKUNTARATOJEN Vaasan, Kajaanin ja Tornion on Hippoksen mukaan
haettava kumppania toiminnan varmistamiseksi. Kakkos- ja kolmosluokan radat
jatkavat toimintaansa kesäradan statuksella vanhoin ehdoin.
Luokitusten pohjaksi käytiin läpi muun muassa kilpailutoiminnan taso,
raviratakiinteistön ja kaviouran kunto sekä kilpailujen järjestäjän
taloudellinen tilanne. Arvioinnissa tarkasteltiin myös radan alueellista
merkitystä, jossa otettiin huomioon valmentajien ja ravurien määrä
lähiseudulla.
Hippoksen valtuuskunta käsittelee hallituksen esitystä kevätkokouksessaan
17. toukokuuta.