Nuijamaan raja-aseman joulu koittaa heinäkuussa

JYRI HÄNNINENLappeenranta. Nuijamaan uudella tulli- ja raja-asemalla kaikki

JYRI HÄNNINEN

Lappeenranta. Nuijamaan uudella tulli- ja raja-asemalla kaikki alkaa olla valmista. Rakennusurakasta vastannut NCC-Rakennus Oy sai tilat valmiiksi huhtikuun 8. päivä, mutta käyttöön raja-asema otetaan vasta heinäkuussa. Nyt odotellaan tulliasemalle tulevan Venäjän puoleisen tieosuuden valmistumista.

– Uusi tulliasema avautuu näillä näkymin heinäkuun puolen välin tienoilla. Kun routa alkaa sulaa, jatkavat venäläiset tietöiden tekemistä.

– Tällä hetkellä tie on tosin Venäjän puolella noin metrin verran korkeammalla kuin Suomen puolelle, mutta eiköhän se jyrsitä pian samalle tasolle. Sallan raja-asemalla tie oli ensin sata metriä sivussa ja sielläkin kaikki saatiin lopulta kohdalleen, sanoo Itäisen tullipiirin päällikkö Tommi Kivilaakso.

Uusi tulliasema helpottaa ja nopeuttaa rajanylitystä Nuijamaalla. Entinen, vuonna 1988 rakennettu asema on jäänyt tiloiltaan auttamattoman pieneksi ja vanhanaikaiseksi.

– Vanha tulliasema on mitoitettu 400 000 rajanylityksen tarpeisiin. Viime vuonna ylityksiä oli 1,3 miljoonaa. Tilat ovat aivan liian ahtaat ja henkilökunta odottaakin uudelle asemalle siirtymistä kuin lapset joulua, sanoo tulliylitarkasta Ari Hätinen.

Nuijamaan uuden raja-aseman rakentamisesta käytiin pitkään kädenvääntöä, vaikka sen tarpeellisuudesta ei juuri oltu erimielisiä. Venäjän ja Suomen välinen kauppa on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina ja se näkyy rajanylityspaikoilla.

– Raskaan liikenteen rajanylitykset ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 2000 tähän päivään tullessa. Esimerkiksi henkilöautoja kuljetettiin Suomen läpi Venäjälle yli 350 000 kappaletta vuonna 2005, joka tarkoitti 44 prosentin kasvua edellisestä vuodesta, Kivilaakso sanoo.

Raja-asemalla on läpivalaisulaitteet, 24 metrinen vaaka ja jarrudynamometri. Rajanylityksen jouhevuutta lisäävät erilliset linjat ja toimipisteet kaupalliselle eli ns. raskaalle liikenteelle ja turistiliikenteelle.

– Venäläiset ovat erottaneet turisti- ja rekkaliikenteen jo pidemmän aikaa ja me seuraamme nyt perässä, Kivilaakso sanoo.

Raja-asemaa varten uusittiin myös tieyhteyksiä. Valtatie 13 rakennettiin kokonaan uuteen paikkaan kahden kilometrin osalta ja raskaalle liikenteelle rakennettiin noin kolmen kilometrin pituinen odotuskaista. Tielaitoksen pääurakoima hanke oli arvoltaan noin 14,5 miljoonaa euroa.

PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Uudella raja-asemalla on erilliset pisteet raskaalle liikenteelle ja turistiliikenteelle. Tämä nopeuttaa rajanylitystä. Kuvassa turistiliikenteen toimipiste.

Kirjoittaja:
Jyri Hänninen