Siippainen ryhtyi linnanherraksi

Kivisaaren avovankila Joutsenossa ehti olla tyhjillään kahdeksan vuotta. Uusi omistaja suunnittelee vuokraavansa vankilan tiloja. Kalterit pysyvät ikkunoissa vastedeskin.

SARI PULLINEN

JOUTSENO. Ismo Siippainen taitaa olla Suomessa ainut, joka omistaa kokonaisen vankilan.

Kivisaaren vankilan päärakennuksen käytävää kulkiessaan ja sinisiä sellinovia availlessaan Siippainen ei vielä muista, mikä olikaan siivouskomero ja missä oli levällään remonttia odottava moottorisaha.

Kaupat on tehty vasta muutama kuukausi sitten.

Isoa selliä somistavat keltapunaiset verhot. Joka ikkunassa on kalterit, ja saavat Siippaisen mielestä olla vastedeskin, myös sitten, kun hän on saanut remontoitua osaan rakennuksesta itselleen kodin. Tällä hetkellä hän asuu Jänhiälässä.

– Jos minä en pääse kalteri-ikkunoista ulos, ei niistä pääse kukaan sisäänkään, hän tuumaa.

Koko viiden rakennuksen ja viiden hehtaarin komeuden Siippainen hankki itselleen 38 000 eurolla. Senaatti-kiinteistöt oli ehtinyt kaupitella vankilaa jo muutaman vuoden. Museovirasto on suojellut kolmen kivirakennuksen ulkoasun, eli punatiilisen karjakartanon sekä valkoiset

pää- ja hallintorakennuksen.

Siippaisella pyörii päässä erilaisia yritysideoita. Ajatuksia on kirjattu liiketoimintasuunnitelmaan, jonka hän teki kaverinsa kanssa. Kaveri ei sitten lähtenytkään vankilan ostoon mukaan, ja viidessä minuutissa Siippainen päätti tehdä kaupat yksin.

Neliöitä riittää vuokrattavaksi. Siippainen on ehtinyt jo tarjotakin niitä ainakin taiteilijoille. Myös muuttajat saattaisivat tarvita huonetta tavaroiden säilytykseen ja autojen kunnostajat harrastustiloikseen.

Siippaisen puhelin pärisee kesken haastattelun. Imatralaistaiteilija on kiinnostunut työtiloista ja saa ajo-ohjeita Kivisaarentie 905:een.

– Uskon, että täältä löytyisi taiteilijoille aiheitakin, Siippainen miettii.

– Venäjän-vientiä harjoittavillekin tämä olisi mainio välivarastointipaikka.

Tällä hetkellä suunnitelmat saavat edetä omalla painollaan, sillä totista tekemistä riittää muun muassa vesijohtotöissä. Siippaiselta eivät ihan heti taidot lopu kunnostustöissä, sen verran monipuolista koulutusta ja työkokemusta hänelle on ehtinyt kertyä. Viimeksi hän kävi yrittäjäkurssin ja restauroi sitä ennen Lappeen vanhaa pappilaa.

– Hankinkohan minä nyt tästä itselleni elinkautisen, hän virnistää.

Keltaiset varoituskyltit, joissa kielletään astumasta vankila-alueelle, Siippainen ajattelee jättävänsä paikoilleen tontin kulmiin.

– Tiedä häntä sitten, olenko tässä nyt linnakundi vai linnanherra.

YRJÖ UTTI

Kuvateksti

Ismo Siippainen miettii, tulikohan ottaneeksi vankilasta itselleen elinkautisen.

Kivisaaren vankila

Rakennettu 1920–30-luvuilla

Noin 2 900 neliömetriä tiloja

Tontti noin viisi hehtaaria

Toimi vuoteen 1998 asti vankilana.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen