Jussi Virsunen Big Band -festivaalin johtoon

Uusi puheenjohtaja on kokenut tapahtumajärjestäjä. Aikaisemmin hän on organisoinut Hamina Bastionia.

TUULI OJAKANGAS

Imatra Big Band Festival ry:n uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Imatran kaupungin toimialajohtaja Jussi Virsunen. Hänet valittiin tehtävään yksimielisesti yhdistyksen yleisessä kokouksessa torstaina.

Virsunen on ollut yhdistyksen hallituksessa ja sen työvaliokunnassa helmikuusta lähtien ja hänellä on vankka kokemus erilaisten suurtapahtumien järjestämisestä.

Yhdistyksen edellinen puheenjohtaja Mirja Borgström siirtyy Mikkeliin Mikael-koulun johtajaksi. Borgström toimi festivaalien organisaation johdossa neljä vuotta. Virallisesti Virsunen aloittaa puheenjohtajana vasta syyskuussa, mutta tutustuu tehtäviinsä jo nyt.

24. kertaa järjestettävien Big Band -festivaalien budjetti on yli 900 000 euroa ja yleisöä konsertteihin odotetaan edellisvuosien tapaan kaiken kaikkiaan 55 000. Tapahtumaa pyörittää noin 250 työntekijän joukko.

Aiemmin suunnitelmissa ollut kaksikerroksinen konserttiteltta jäi tältä vuodelta toteutumatta teltta-alueen epätasaisuuden ja rahan puutteen vuoksi.

IBBF-yhdistys ei kuitenkaan ole haudannut hanketta, sillä Imatran kaupunki uudistaa festivaalien tapahtumapaikkana toimivan Inkerinaukion loppukesästä.

Viettävästä parkkialueesta tehdään puisto, ja siihen suuremman konserttiteltan rakentaminen on helpompaa. Korjaustöiden myötä myös vesi ja sähkö saadaan suoraan vedettyä teltalle.

Borgström ei pidä ollenkaan mahdottomana, että jo ensi kesänä juhlia vietettäisiin uudessa teltassa.

Tänään perjantaina iltakuudelta vietetään tapahtuman avajaisia konserttiteltassa. Tuleva viikonloppu tarjoaa ennen kaikkea rock- ja pop-musiikkia. Maanantaina on luvassa enemmän jazz-esityksiä, ja tiistaina alkavat kansainväliset konsertit.

Festivaaleilla esiintyy kuutisenkymmentä orkesteria ja konsertteja on 45.

Juhlilla voi kuunnella muun muassa jazzia, funkia, soulia ja latinalaista musiikkia.

Imatran hotelleissa on vielä jonkin verran tilaa, mutta Imatran Valtionhotellilta arvellaan, että alkuviikosta on enää turha huonetta etsiä.

Kirjoittaja:
Tuuli Ojakangas