Torniateljeen kesänäyttely poimi helmiä matkan varrelta

ANNE KOKKONENSUOMENNIEMI. Eeva Vesterisellä ja Pirjo Lindbergillä on paljon

ANNE KOKKONEN

SUOMENNIEMI. Eeva Vesterisellä ja Pirjo Lindbergillä on paljon yhteistä. Vaikka kumpikin kulkee taiteilijana omia polkujaan, mukaan tarttuneet asiat hämmästyttävät samanlaisuudellaan.

– Tänä vuonna täällä on kannu poikineen, Pirjo Lindberg naurahtaa Suomenniemen Kiesilän Torniateljeessa. Emäntä ja vieras huomasivat maalanneensa lapsuutensa maitokannuja toisistaan tietämättä.

Samansuuntainen havainnointi ei ole ihme, kun tietää taustat. Molempien sukujuuret näet juontavat Rautjärven Ilmeen kylään.

Varsinaisesti tuttavuus alkoi Lappeenrannassa 1970-luvun puolivälissä. Pienikokoisia töitä tehneet taiteilijat poikkesivat valtavirrasta ja herättivät jopa kummastusta.

– Itse en ole koskaan vähätellyt pieniä töitä, jotka voivat olla yhtä monumentaalisia kuin suuremmat, Lindberg huomauttaa.

– …ja vielä intensiivisempiä, Vesterinen lisää.

Sekä Vesterinen että Lindberg ovat maalanneet ikkunoita, peilejä, lintuja ja kasveja, tosin eri tyylillä. Vesterinen abstrahoi kun taas Lindberg tunnustautuu pelkistäjäksi.

Kesänäyttelyn nimi Matkan varrelta poimittua paljastaa taiteilijoiden eron. Vesterisen töissä näkyvät Firenzen ja Pariisin muistot, Lindberg puolestaan matkailee ajassa ja sukunsa piirissä.

EEVA VESTERISEN maalausten ja Pirjo Lindbergin lasipalakollaasien lisäksi esillä on kesäsuomenniemeläisen Päivi Björnin valmistamia kalansuomupeittoja. Torniateljeen kuistilla vieraita houkuttaa tilataideteokseksi rakennettu kirpputori ja tuvasta löytyy kehystämättömiä töitä vuosien varrelta.

Kesänäyttelyn avajaisia vietetään perjantaina kello 18-20, jonka jälkeen näyttely on avoinna päivittäin kello 12-18 9. heinäkuuta asti. Opasteet ohjaavat perille valtatie 13:lta.

ANNE KOKKONEN

Kuvateksti

Eeva Vesterinen ja Pirjo Lindberg suorivat Päivi Björnin kalansuomupeittoa lasipalakollaaseilla koristellun ikkunan ääressä.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen