Armas Ketonen

HANNU OJALAArmas Ketosen kesämaisema avautuu Vilppulassa entisessä Pohjaslah

HANNU OJALA

Armas Ketosen kesämaisema avautuu Vilppulassa entisessä Pohjaslahden kunnassa, ja vaikuttavuudessaan vertaista voi hakea vain Tampereelta työhuoneen ikkunan eteen levittäytyneestä maisemasta.

Pirkanmaan taidetoimikunnan pääsihteerin virkahuoneesta näkyy Tampereen yliopistollisen keskussairaalan massiivinen hahmo.

– Maisema on yhtä näyttävä kuin Imatralla aikoinaan, mutta ei kyllä näy vettä eikä rantaa rakkaampaa. Huonekin oli silloin hienompi ja isompi.

Ketonen oli Imatran ensimmäinen kulttuurisihteeri ja kulttuuritoimenjohtaja. Jälkimmäisen virkanimikkeen hän sai, kun kokoomuksessakin totuttiin ajatukseen, että koillishämäläisen Ketosen John Wayne -tyylinen kävely ei ole tyrmäävä poliittinen rasite.

Hänen virkakaudellaan kulttuuritoimisto muutti Sienimäeltä kerrostalon alakerrasta kaupungintalon viereen rakennettuun kulttuurikeskukseen.

Ulkovuorauksen tiili oli silloin hohtavan valkoista ja koivuparketti neitseellisen hiomatonta. Kulttuurin linnakkeen puolustuksesta vastannut kulttuuritoimenjohtaja Ketonen antoi katseensa levätä Vuoksen rantamaisemissa.

– Kuka kulttuurikeskusta mahtaa nyt johtaa Mirja Borgströmin jälkeen?

Haastateltava kysyy, eikä haastattelija osaa vastata. Ei osaa tällä hetkellä kukaan muukaan. Organisaatiota kun juuri tällä hetkellä päivitetään.

– Hyvä kysymys.

Imatran ja Kaakonkulman asiat ovat Tampereelle kotiutuneelle Ketoselle jääneet välilliseen seurantaan. Asioista saa tietoja tutuilta ja tarpeen vaatiessa verkkolehdistä.

– Viimeksi taisin käydä Imatralla näytelmän ensi-illan aikoihin, tai ehkä myöhemmin. Enpä sittenkään. Helsingissäkin tulee käytyä paljon harvemmin kuin siellä päin. Täällä riittää kaikki.

Armas Ketonen on kulttuuribyrokraatin tehtävien vastapainoksi tehnyt käsikirjoituksen kahteen Imatran kunnallispolitiikan kiemuroita käsitelleeseen kabaree-esitykseen. Ensimmäistä esitettiin joitakin kertoja harrastajavoimin 80-luvulla, ja toinen tuli teatterin ohjelmistoon Kiven kääntäjän kylänä 90-luvun lopussa.

Mahtaako syntyä kabareeta Tampereesta?

– Ei ole kukaan tilannut. En ole saanut mitään sen tyyppistä nyt irti itsestäni. Se vaatisi oman keskittymisensä ja teeman, että tietäisi mitä on tekemässä. Pöytälaatikkoon kun en koskaan ole mitään kirjoittanut.

Pirkanmaan taidetoimikunnan pääsihteerinä tehtävä on Ketosella kirkkaana mielessä.

– Lakisääteisenä tehtävänä on edistää taidetta Pirkanmaan maakunnan alueella kaikilla taiteen aloilla. Se tapahtuu erilaisin tukimuodoin ja avustusten avulla.

Pirkanmaalla onkin edistämisen lisäksi myös paljon vaalimista. Kulttuurinen elämä keskittyy Tampereella, vaan eivätpä suostu jäämään varjoon Mänttä, Orivesi eikä Valkeakoskikaan.

– Etelä-Pirkanmaan alueella on herännyt uudenlaista yhteistyöhakuisuutta, ja siellä on meneillään viiden kunnan yhteinen kulttuurihanke. Kun ei kunnissa enää ole kulttuurivirkamiehiä ja määrärahat putoavat, pitää kuntalaisten kulttuurin hyväksi kehittää uudenlaisia ratkaisuja.

Kirjoittaja:
Hannu Ojala