Lappeenrannan Energialla ja vesiyhtiöllä ehkä yhteinen tulevaisuus

ANNE KOTIHARJULAPPEENRANTA. Lappeenrannan vesilaitoksen yhtiöittämisen ja ma

ANNE KOTIHARJU

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan vesilaitoksen yhtiöittämisen ja mahdollisen maakunnallistamisen yhteydessä kaupunki selvittää tulevan yhtiön yhteistyömahdollisuudet Lappeenrannan Energia Oy:n kanssa.

– Äärimmäisenä vaihtoehtona on näiden kahden yhtiön yhdistäminen. Toinen vaihtoehto on niiden yhteinen verkonrakennusyhtiö. Lisäksi selvitetään vielä muut yhteistyömahdollisuudet, kertoo kaupunginjohtaja Seppo Miettinen.

Miettinen asetti kaupungin sisäisen työryhmän selvittämään yhteistyökuvioita. Työryhmän puheenjohtajana toimii Lappeenrannan kaupunkiyhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Tom Hultin.

Yhteistyövaihtoehdot selvitetään samalla, kun kaupungin teknisen johtajan, Ensio Koikkalaisen johtama työryhmä valmistelee Vesi Oy:n perustamisselvitystä. Tavoitteena on perustaa Etelä-Karjalan kuntien yhteinen Vesi Oy.

Kaupunki varautuu samalla kahteen erittäin suureen investointiin: uuteen jätevedenpuhdistamoon sekä uuteen voimalaitokseen.

KUMMASSAKIN suurinvestoinnissa on selvitetty myös yhteistyötä UPM:n Kaukaan tehtaiden kanssa. Voimalaitosyhteistyöstä tehdään parhaillaan selvitystä, joka valmistuu syksyllä.

Sen sijaan jätevesiyhteistyö on Seppo Miettisen mukaan tähän mennessä kaatunut UPM:n vastustukseen. Kaupunkikin on pitänyt ykkösvaihtoehtona jätevesien johtamista edelleen Rakkolanjokeen, mutta kaupungin on selvitettävä myös vaihtoehto, jossa jätevedet lasketaan Saimaaseen.

Miettinen korostaa, ettei nyt käynnistyneessä Hultinin vetämässä yhteistyöselvittelyssä ole olemassa mitään ennakkokantaa. Selvitys tehdään puhtaalta pöydältä ja ikäänkuin varmuuden vuoksi.

– Tehtävät organisaatioratkaisut on saatava sopeutumaan investointeihin ja ratkaisujen on autettava investointien toteutumista ja rahoituksen järjestämistä.

Lappeenrannan Energia Oy:n alueeseen kuuluvat Taipalsaari, Lemi, Savitaipale ja Ylämaa. Vesiyhteistyötäkin on.

Lappeenranta ottaa vastaan Toikansuon puhdistamolle Taipalsaaren ja Lemin jätevesiä.

Miettinen toteaa, että tekniset palvelut kulkevat kuntayhteistyön kehittämisen kärjessä.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju