Lappeenrannan teurastamon tehokkuutta aiotaan parantaa

Järvi-Suomen Portin Lappeenrannan teurastamo on saanut uuden tehdaspäällikön HK-Ruokatalon Outokummun teurastamosta. Jyrki Peltonen otti tehtävän vastaan kesäkuussa.

MARTTI HYTTI

LAPPEENRANTA. Runsaan kuukauden kokemus on vakuuttanut tehdaspäällikkö

Jyrki Peltosen: Lappeenrannan teurastamosta on kehitettävissä

kilpailukykyinen ja kannattava yksikkö.

­·Se vaatii koko henkilöstön yhteen hiileen puhaltamista ja tiettyä

hienosäätöä.

Hän vakuuttaa, että teurastamon koneisto ja laitteisto on edelleen täysin

ajanmukainen, eikä laitoksessa ole merkittäviä investointitarpeita.

­·Teurastamon toimintaa voidaan tehostaa myös sitten, kun saamme oikeat

henkilöt oikeille paikoille ja oikeaan aikaan. Toisaalta meillä on hieman

liikaa työntekijöitä näille kilomäärille.

YRITYSSANEERAUKSEEN ajautuneella Järvi-Suomen Portilla on neljä

tuotantolaitosta, joita on saneerattu kilpailukykyiseen kuntoon.

Lappeenrannan teurastamossa saneeraustoimet ovat olleet kaikkein lievimpiä.

Peltonen myöntää miettineensä tarkkaan ennen kuin otti uuden haasteen vastaan.

­·Toimitusjohtaja Kari Tillanen pyysi minua tähän tehtävään. Kyllä sitä

piti harkita jonkin aikaa, mutta tein sitten päätöksen nopeasti. Eivät

minua uudet haasteet pelota.

Hän korostaa, että myönteistä päätöstä edesauttoi laitoksen hyvä kunto.

­·Teurastamon infra, koneet ja laitteet, ovat ajanmukaisessa kunnossa.

Positiivista on ollut myös se, että laitoksen henkilökunta on osaavaa ja

työilmapiiri hyvä. Meillä on eväät kannattavaan toimintaan.

TEURASTAMOSSA työskennellään hänen mukaansa yhdessä vuorossa, eikä vuorojen

lisäyksiin ole tarvetta.

­·Tällä henkilöstö- ja tuntimäärällä pystymme hoitamaan tämän suuruisen

tuotannon. Meillä ei tarvitse tehdä yli- tai lauantaitöistä edes joulun

alla. Kustannustehokkuus saattaisi parantua, mikäli toimittaisiin kahdessa

vuorossa. On kuitenkin muistettava, että mikään suomalaisteurastamo ei

pyöri kahdessa vuorossa.

Lappeenrannassa teurastetaan sekä sikoja että nautoja. Nautojen

lihanleikkuu siirrettiin viime vuonna Kouvolasta Lappeenrantaan. Sen sijaan

sikojen leikkuu hoidetaan Mikkelissä.

­·Joka päivä teurastamme sekä sikoja että nautoja. Aloitamme sialla ja

jatkamme naudoilla.

Saneerausohjelman laatimisen yhteydessä tutkittiin, olisiko mahdollista

siirtää sian leikkuu Lappeenrantaan.

­·Ei meillä ole siihen mahdollisuuksia. Se vaatisi lisää tiloja ja

henkilöstöä. Naudan leikkuussa on riittävästi työtä. Sen leikkuu on

työläämpää ja raskaampaa kuin sian, kun naudoissa ruhon kokovaihtelut ovat

suuret.

HAJUONGELMA on vaivannut Lappeenrannan teurastamoa alusta lähtien.

Jätevesipuolella on Peltosen mukaan saatu parannusta aikaan.

­·Jätevesien käsittelyä on tänä vuonna muutettu. Jätevesiin syötetään

tiettyä kemikaalia, joka poistaa hajuja. Kaikkia hajuja ei saada pois. Ei

ole olemassa hajutonta navettaa.

MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Tehdaspäällikkö Jyrki Peltonen uskoo Lappeenrannan teurastamon tulevaisuuteen.

Jyrki Peltonen

Syntynyt 30.6.1949 Suolahdessa, mutta viettänyt nuoruutensa Vaasassa.

Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi lasta ja kolme koiraa.

Toiminut johtotehtävissä OK-lihassa, Saarioisissa, Poutulla ja

HK-Ruokatalossa. Aloitti kesäkuussa Järvi-Suomen Portin Lappeenrannan

teurastamon tehdaspäällikkönä.

Harrastuksiin kuuluvat omakotitalon hoito Outokummussa ja ulkoilu perheen

kanssa.

Asuu omakotitalossa Outokummussa ja työpäivinä yksiössä Lappeenrannan

Kaukaalla, mutta harkitsee perheensä kanssa muuttoa Lappeenrannan seudulle.

Kirjoittaja:
Martti Hytti