TUULI OJAKANGAS
Lappeenranta. Suomen ympäristökeskuksen tutkimusalus Muikku käväisi torstaina
Lappeenrannassa. Alus lähti Savonlinnasta kaksi viikkoa sitten kiertämään
Saimaata Yleisradion ohjelmaryhmä mukanaan.
Muikku on selvittänyt Saimaan vesien tilaa ja laatua muun muassa Joensuun
yliopiston mikrobiologian ja Etelä-Savon ympäristökeskuksen tutkijoiden kanssa.
Tutkimusnäytteitä kerättiin matkan varrelta, erityisesti Puruveden alueelta.
Matkalla tarkasteltiin myös, millä tolalla kalastus on ja millainen vaikutus
mökkien jätevesillä on Saimaaseen. YLE seurasi tutkimustyötä ja selvitti
ohjelmasarjaansa varten muun muassa rantarakentamisen uhkia, jätehuollon
toimivuutta sekä vesitutkimuksen tekemistä ja sen merkitystä.
Muikku on mielenkiintoinen paikka. Se on uiva laboratorio, jossa näytteet
voidaan analysoida saman tien paikan päällä, kertoo tuottaja Ilkka Lehtinen
YLE:sta.
Lehtisen mukaan on tärkeää muistuttaa yleisöä siitä, kuinka vesistöistä voi
pitää huolta.
Yhden jakson teemme itse aluksesta ja sen tutkimustyöstä. Vasta touhua
seuratessaan voi ymmärtää, kuinka tärkeä osa tutkimuksella on vesistöjen
suojelussa, Lehtinen sanoo.
Tutkimustulosten perusteella Saimaan vedet ovat hyvässä kunnossa ja vesistö
kuormittuu vain paikallisesti. Yksi kuormittajista on Lappeenranta ja sen
tehtaat.
Itäisten vesialueiden ympärillä ei ole yhtä lailla maataloutta kuin lännessä,
minkä ansiosta idässä vedet eivät rehevöidy samaan tahtiin. Suomen
ympäristökeskuksen tutkimusten mukaan kaiken kaikkiaan Suomen vesien laatu on
pysynyt samana ellei paikoitellen parantunutkin.
Lappeenrannasta Muikku palaa aluksi takaisin lähtöpaikkaansa, mutta jatkaa taas
pian tutkimusmatkojaan merelle saakka.
PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Tutkimusalus Muikku sai kahdeksi viikoksi vieraita Yleisradiosta.
Pallo Hallussa -ohjelmasarjan tulevissa jaksoissa seurataan Saimaan jätehuollon
toimintaa, järvien tilaa ja tutkimusta sekä kalastusta.