Kesäteatteriyhdistys jättää ainakin ensi kesän väliin Linnoituksessa

Heikkokuntoinen ja katokseton Linnoituksen kesäteatteri ei ole paras valtti markkinoinnissa. Lappeenrannan kesäteatteriyhdistys aikoo jatkaa toimintaansa Teatteri Kesynä ja viettää ensi vuonna 10-vuotisjuhliaan.

LIISA KUKKOLA

LAPPEENRANNAN kesäteatteriyhdistys ei aio ainakaan ensi kesäksi tuottaa

esitystä Linnoituksen kesäteatteriin.

­ Kesäteatterin pyörittäminen harrastajavoimin on raskas urakka, ja olemme

sitä nyt kymmenen vuotta tehneet. Hyvin omaehtoisesti, ilman palkkaa ja

ilman suuria avustuksia kaupungilta tai muualtakaan, Lappeenrannan

kesäteatteriyhdistyksen eli Kesyn puheenjohtaja Susanna Kauppi sanoo.

Yhdistyksen viime kesän näytelmä Vaimoke menestyi hyvin ­ myös

taloudellisesti. Mutta sateisien kesien tulokset eivät ole olleet yhtä hyviä.

­ Väsyimme tihrustamaan taivaalle. Nyt on estradi vapaa muiden mennä

yrittämään ­ ja neuvottelemaan kesäteatterin vuokrista ja hakemaan

apurahoja, Kauppi sanoo.

­ Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa kesäteatteri pitäisi toteuttaa

jotenkin muuten kuin uhraamalla harrastajien aika ja rahat, Kauppi huomauttaa.

KESÄTEATTERIYHDISTYS jatkaa toimintaansa vaikkakin muuttaa nimensä joko

Teatteri Kesyksi tai Kesy-teatteriksi. Aivan lopullista pistettä yhdistys

ei välttämättä pane kesäteatterinkaan tekemiselle, mutta vetää siis ainakin

ensi kesän henkeä.

­ Istuimme yhdistyksessä alas ja mietimme, minkä takia se on aikanaan

perustettu. Tarkoitus oli pitää hauskaa tekemällä teatteria, nyt olemme

talvet pitkät miettineet kesäteatteria: mikä menisi yleisöön ja mistä saisi

rahaa sen tekemiseen. Joskus olemme rahapulassa käyneet maalaamassa

Voisalmen kioskiakin, Kauppi sanoo.

Teatteri Kesy aikoo juhlia 10-vuotista historiaansa ensi vuonna eri

esityksillä, mutta sisätiloissa. Susanna Kauppi lupailee ainakin Tätien

runokerhon esitystä, Edith Södegrania lueskellaan kerhossa sillä silmällä.

KESÄTEATTERIN kunnostuksesta on puhuttu Lappeenrannan kulttuurisihteeri

Jorma Kallion mielestä ainakin kymmenen vuotta. Suunnitelmat kesäteatterin

kunnostuksesta ovat olemassa, mutta ne ovat 1980-luvun lopulta ja vaativat

vähintäänkin päivittämistä.

­ Kesäkaupunkina Lappeenranta tarvitsee ehdottomasti kunnollisen

kesäteatterin. Olemme nyt jo hävinneet Imatralle katsojamäärissä 10­0,

heillä on katettu katsomo ja kesäteatteria tuottaa ammattilaisten joukko,

Jorma Kallio sanoo.

­ Kesäteatterin kunnostamista on esitetty budjetissa ainakin kymmenen

viimeistä vuotta ­ aina se on sieltä raapaistu pois, Kallio sanoo.

Kulttuurilautakunta aikoo sitkeästi yrittää saada kesäteatterin

kunnostamisen kaupungin ensi vuoden budjetin investointeihin. Kolmelle

vuodelle hajautettu kunnostaminen maksaisi ensimmäisenä vuonna

suunnitteluna 30 000 euroa ja itse rakentaminen yhteensä 618 000 euroa

jaettuna kahden vuoden budjettiin. Rakentaminen alkaisi syksyllä 2008 ja

jatkuisi keväälle 2009.

VAKAVASTI otettavat ja itseään ympäri Suomea markkinoivat kesäteatterit

alkavat olla kaikki katettuja. Ilman katosta matkailijat eivät uskalla

ottaa riskiä ja varata paikkoja varsinkaan, jos he lähtevät matkaan

paikkakunnan ulkopuolelta.

Jorma Kallion mukaan Lappeenrannan olisi vihdoin tehtävä päätös, haluaako

se tarjota niin paikkakunnan omalle väelle kuin varsinkin matkailijoille

kunnon kesäteatteriolosuhteet. Yksikin kesä ilman kesäteatteria saattaa

olla tulevaisuuden kannalta tuhoisaa, Kesäteatteritradition uudelleen

pystyttäminen saattaa olla hankalaa.

­ Pitää miettiä halutaanko Linnoituksen kesäteatterin vain täyttää jollain

vai yritetäänkö tässä kaupungissa saada aikaa kunnon kesäteatteritoimintaa,

Kallio toteaa.

­ Kesäteatteriyhdistys kuin myös muut Linnoituksessa kesäteatteria

esittäneet ovat näyttelemisen ja markkinoinnin lisäksi hoitaneet myös

alueen vartioinnin ja kesäteatterin tarvitsemat muut palvelut kahvilaa

myöten ­ surkeissa oloissa.

Kulttuuritoimistolle on tullut yksi kysely ensi kesän kesäteatterivuoroista

Kesäteatteriyhdistyksen peruttua ensi kesän aikansa.

­ Työttömien yhdistys on kysellyt kesäteatteria ensi kesäksi, Jorma Kallio

kertoo.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kuvateksti

Lappeenrannan kesäteatteriyhdistys on näytellyt Linnoituksen

kesäteatterissa vuodesta 1998, mutta ainakin ensi kesän yhdistys vetää

henkeä ja jättää raskaan urakan muiden hoidettavaksi. Jos halukkaita ei

löydy, kesäkaupunki Lappeenrannassa ei ensi kesänä ole kesäteatteria.

Kesäteatteri-yhdistyksen esitykset Linnoituksen kesäteatterissa

1998 Virve Ojanne-Ronny Virtanen: Mustasukkaisuutta. Katsojia 5 000

1999 Jussi Kylätasku: Mies joka ei osannut sanoa ei. Katsojia 8 000

2000 Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Katsojia 8 000

2001 Juhani Peltonen: Elmo. Katsojia 10 000

2002 Arto Paasilinna:

Ukkosenjumalan poika. Katsojia 5 500

2003 Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa. Katsojia 6 200

2004 Hella Wuolijoki: Niskavuoren nuori emäntä. Katsojia 5 000

2005 Maiju

Lassila Liika viisas. Katsojia 3 500

2006 Hilja Valtonen: Vaimoke. Katsojia 5 700

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola