Lavolan entisen baarikiinteistön asukkaita uhkaa häätö elokuussa

Lappeenrannan rakennusvalvonnan virkamiehet haluavat keskeyttää muutostyöt uhkasakon uhalla. Lautakunta päättää asiasta tänä iltana. Gunnar Ahmaojan mielestä varsinaisia muutostöitä ei ole tehty.

URPO LAANINEN

LAPPEENRANTA. Entisen Lavolan baarin muuttaminen asunnottomien tukiasunnoiksi mutkistuu entisestään.

Lappeenrannan kaupungin rakennusvalvonnan virkamiehet esittävät ympäristö- ja rakennuslautakunnalle, että baarikiinteistön kaksi huonetta ja piharakennus pitää tyhjentää asukkaista elokuun loppuun mennessä.

Perusteluna on, että baarikiinteistöä ja piharakennusta koskee edelleen viime marraskuussa tehty muutostöiden keskeytyspäätös. Huhtikuussa kaupunki myönsi niiden asuntokäytölle rakennusluvan, mutta naapuriasukkaat valittivat päätöksestä kesäkuussa eikä lupapäätös ole vielä lainvoimainen.

Asian tekee ristiriitaiseksi se, että kaupunki puoltaa rakennuslupapäätöksellään entisen baarin ja piharakennuksen muuttamista asunnottomien tukiasunnoiksi, mutta kieltää nyt muutostyöt ja vaatii jo asuttujen huoneiden tyhjentämistä.

Sen sijaan baarikiinteistön entistä asuntopuolta kielto ei koskisi. Siinä on huoneita kahdessa kerroksessa.

YMPÄRISTÖ- JA rakennuslautakunta päättää asiasta tänä iltana. Virkamiehet esittävät rakennustöiden keskeyttämismääräyksen tehostamista 3 500 euron sakon uhalla. Jos sitä ei noudatettaisi, asia menisi poliisille esitutkintaan.

Rakennusvalvonnan mukaan baarikiinteistön kaksi huonetta on otettu käyttöön rakennustöiden keskeyttämisestä huolimatta. Myös talousrakennus on korjattu asunnoiksi.

RAKENNUSLUVAN sai huhtikuussa Gunnar ja Taina Ahmaojan Amon Ra Avain Kiinteistöt Oy. Gunnar Ahmaoja on uudesta käänteestä ihmeissään.

­ Homma on mennyt ihan pieleen. Ei siellä vielä mitään muutostöitä ole tehty. Asian voi käydä tarkistamassa. Talo on samanlainen kuin ennenkin.

Ahmaoja sanoo, että joistakin korjauksista on sovittu kaupungin kanssa.

Hänellä oli lupa laittaa seiniin villoja ja korjata vuotavaa kattoa.

Sisälle pitää laittaa eristyksiä, jotta putket eivät jäädy talvella.

Lisäksi pihaa on siivottu ja raivattu.

AHMAOJA kertoo, että baarikiinteistössä on tällä hetkellä kuusi asukasta.

Piharakennuksessa ei ole hänen mukaansa asuttu.

­ Pitää miettiä, mitä heidän kanssaan tehdään. Vaikea on ihmisiä uloskaan laittaa. Tämä on kaupungin ongelma, ei minun. Kaupungin pitäisi järjestää heille asunnot, että tällaisia ongelmia ei synny.

Pihatöistä tavoitettu Jouni on asunut baariosan yhdessä huoneessa keväästä asti.

­ Ei lähtö täältä ole ongelma, mutta meillä pitäisi olla jokin paikka.

Joudumme muuten taivasalle.

Hänellä ja monilla muilla asukkailla ei ole oikeutta kaupungin asuntoihin entisten vuokrarästien ja rahan puutteen takia.

Jouni pitää naapuriasukkaiden puheita häiriöistä juorujuttuina.

­ En ole nähnyt minkäänlaisia häiriöitä emmekä ole kekkaloineet pihalla.

YMPÄRISTÖ- JA rakennuslautakunnan puheenjohtaja Heikki Kaipia (kesk.) ei halunnut eilen ennakoida tämän illan päätöstä. Hänen mukaansa Ahmaojalle oli varattu mahdollisuus antaa kirjallinen vastineensa, mutta sitä ei saatu.

­ Lautakunta harkitsee vakavasti tilannetta ja katsoo, ovatko esittelijän esitykset aiheellisia, onko uhkasakon määrä oikea ja mitä laki sanoo.

­ Asia tuntuu vielä aika sekavalta. Lautakunta joutuu toimimaan pykälien mukaan, mutta koetamme käyttää harkintaa niin pitkälle kuin mahdollista, ja sitä on jo käytettykin, Kaipia toteaa.

MARLEENA LIIKKANEN

Kuvateksti

Lavolan entistä baaria ei saa voimassaolevan päätöksen mukaan korjata asuntokäyttöön. Kaupungilla ja Gunnar Ahmaojalla on ristiriitainen käsitys, onko muutostöitä tehty vai ei.

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen