Leipärengin rahkeet ovat riittäneet komeaan uraan

MATTI SAARELAIMATRA. Kauppaneuvos Einari Hatakka ei ole luonut vain menestyv

MATTI SAARELA

IMATRA. Kauppaneuvos Einari Hatakka ei ole luonut vain menestyvää perheyritystä, vaan hän on ollut myös uuttera yrittäjien puolestapuhuja. Hatakka on pitkän uransa aikana toiminut muun muassa sekä Etelä-Karjalan Yrittäjien että Etelä-Karjalan kauppakamarin puheenjohtajana.

Einari Hatakan painotuoreiden muistelmien nimi on Leipärengin rahkeet. Se on osuva nimi neuvokkaan ja yrittelijään miehen muistelmille. Jo sotavuosina leipärenkinä miesten töihin joutuneen pojan rahkeet ovat riittäneet pitkälle.

Hatakka myöntää auliisi, ettei yrittäjää ja hänen yritystään ole helppo erottaa toisistaan.

– Niin perusteellisesti minä olen sisällä tässä yrityksessä, hän sanoo.

MUISTELMIENSA alkusanoissa Hatakka vähättelee suomalaiskansalliseen tapaan omaa uraansa yrittäjänä onnenkantamoiseksi.

Toimittaja Aija Käkelän kirjoittama omaelämäkerta kuitenkin paljastaa lukijalleen kohta, mikä erottaa menestyvän yrittäjän meistä tavallisista kaduntallaajista. Menestyvä yrittäjä ei ole ahne oman edun tavoittelija, vaan sosiaalisesti lahjakas ihminen. Ainakin Einari Hatakan ihmissuhdetaidot ovat aikalaisten todistusten mukaan huippuluokkaa.

– Tietysti ystävien, joita tässä on haastateltu, lausunnot ovat vähän siloteltua tekstiä. Mutta hyvältä ne tuntuvat, Hatakka sanoo.

Muistelmien julkistamistilaisuudessa ensi vuonna 80 vuotta täyttävä Hatakka puhuu paljon siitä, miten tärkeää on pysyä kiinni ajassa.

– On aikamoinen haaste yritykselle pystyä seuramaan ympäristössä tapahtuvaa muutosta. Sanonta, että yritys on osa yhteiskuntaa, osa ympäröivää maailmaa on, kirkastunut minulle näiden vuosien aikana, hän sanoo.

TÄTÄ tietoa juuri nyt tapahtumassa olevasta muutoksesta ei saa oppikirjoista. Palveluyrityksessä tärkeimpiä tietolähteitä ovat ystävät, muut alan yrittäjät, työtoverit ja tietenkin asiakkaat.

Pitää marssia joukon mukana ja mieluiten tämän joukon kärjessä. Lista asioista ja investoinneista, joita Hatakan yhtiössä on tehty ensimmäisenä Suomessa, on pitkä. Eikä Hatakka ole pelännyt haastaa maahantuojien ja suomalaisten valmistajien kartelleja, kun se on ollut tarpeen.

Hatakka uskoo, että kaikki yritykset, jotka ovat selvinneet edellisten vuosikymmenien suurista myllerryksistä, ovat olleet kasvuhakuisia yrityksiä.

– Se luo turvallisuutta. Kun tällainen henki vallitsee yrityksessä, se antaa toiminnalle arvoja, jotka eivät näy taseissa, mutta joiden merkitys on hyvin keskeinen, hän sanoo.

Hatakka harrasti nuorena aktiivisesti urheilua, oli nopealiikkeinen mies myös juoksuradalla. Urheilun parista hän löysi myös sen ystäväpiirin, jonka jäsenistä tuli pian myös liikekumppaneita ja yhtiötovereita.

Hatakan urheiluliikkeestä on reilussa 50 vuodessa kasvanut monialayritys. Tänään yhtiön syömähampaita ovat kodinkone- ja autokauppa. Hatakka on yksi kodinkonekauppiaiden oman Expert -konseptin perustajista ja autokaupassa yhtiöllä on Toyotan edustus.

LAPPEENRANTAAN Imatralla perustetun yhtiö pureutui toden teolla 90-luvulla.

Hatakan mukaan Etelä-Karjala on nykyisin yhtenäinen markkina-alue. Liike-elämän lainalaisuudet ovat madaltaneet kuntien välisiä rajoja. Kaupan kannalta niin sanottu nauhakaupunki on jo olemassa, tahtoivatpa kunnallispoliitikot sitä tai eivät.

Hatakan mielestä kaupan myös pitää viedä palvelunsa sinne, missä näille palveluille on eniten kysyntää. Toisaalta ostovoima ei voi lisääntyä rajattomasti myöskään tämän talousalueen länsipäässä eli Lappeenrannassa.

– Niin kauan kun Venäjältä virtaa tänne ostovoimaa, se on erinomainen asia, mutta ei sen varaan kukaan voi ruveta Herralle huonetta rakentamaan, Hatakka muistuttaa.

E HATAKKA OY

Kuvateksti

Hatakan yhtiöiden toiminnasta kertovat valokuvat ja kirjallinen materiaali on vuosien varrella kerätty talteen ja arkistoitu huolella. Vuoksenniskan myymälän avajaisista 18. syyskuuta 1961 asiakkaita olivat palvelemassa Einari Hatakan lisäksi Seija Lappalainen, Marja Tynninen ja Pirkko Kokkonen.

Kirjoittaja:
Matti Saarela