EU-kokouksen valmistelut sujuivat sateessakin hyvin

URPO LAANINENLAPPEENRANTA. Linnoituksessa oli vielä torstaina iltapäivällä j

URPO LAANINEN

LAPPEENRANTA. Linnoituksessa oli vielä torstaina iltapäivällä ja illalla hiljaista. Paikalla oli lähinnä järjestäjien ja poliisin väkeä. Viranomaiset tekivät illalla Linnoituksen rakennusten turvatarkastuksia.

Vettä satoi koko päivän, mutta se ei EU-puheenjohtajuussihteeristön päällikön Anja Vilon mielestä haitannut valmisteluja. Ensimmäisiä vieraita odotettiin vasta illaksi, kuten ulkoministeri Erkki Tuomiojaa.

Vilo kertoi, että torstaina viimeistelyt jatkuivat tiiviinä. Lounaspöydät katettiin, ja neuvotteluhuone pantiin kuntoon. Mikrofonit ja tulkkikopit olivat paikoillaan.

Järjestäjät istuivat illalla viimeisissä palavereissaan. Tänä aamuna käydään vielä tsekkauskokoukset, joiden jälkeen varsinainen työ alkaa kokouspaikalla.

ULKOMINISTERIKOKOUSTA turvaa noin 500 poliisia, jotka saapuivat Lappeenrantaan torstaina.

Lappeenrannan poliisipäällikkö Tapio Saarni kertoi, että torstaipäivä oli pääosin koulutusta ja valmistautumista. Koko poliisijoukolle pidettiin aloituspalaveri ja käskynjako. Varsinainen operaatio käynnistyy tänään.

– Kaikki on mennyt suunnitellulla tavalla, Saarni kertoi illansuussa.

LINNOITUKSEN asukkailta poliisi on saanut Saarnin mukaan hyvää palautetta. Turvallisuusjärjestelyjä on suunniteltu ja toteutettu erittäin hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä.

Poliisi tarkasti illalla Linnoituksen rakennuksia ja sulki sitä mukaa tiettyjä alueita. Koko Linnoituksen alue eristetään tänä aamuna.

Vihreät järjestävät tänä iltana varjokokouksen Monarilla. Poliisilla ei ollut torstaina tietoa muista mahdollisista tapahtumista.

– Jos joku suunnittelee jonkinlaista yleisötapahtumaa tai mielenosoitusta, toivottavasti hän tekee meille lain mukaiset ilmoitukset, Saarni totesi.

LEHDISTÖKESKUS oli torstaina valmis ottamaan vastaan runsaat 200 median edustajaa. Linnoituksen kahdessa makasiinirakennuksessa on noin 120 työskentelypistettä.

Lehdistökeskuksessa työskentelee parikymmentä media-avustajaa.

KAROLIINA PAATOS

Kuvateksti

EU 2006 -liput liehuvat Linnoituksessa. Timo Kangas laittoi viimeisiä paikoilleen torstaina.

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen