KAISA JUNTUNEN
LAPPEENRANTA. Yli kolmesataa 1011-vuotiasta juniorijääkiekkoilijaa ympäri
Suomea osallistuu perinteiseen Kuutti-turnaukseen viikonloppuna
Lappeenrannassa. Kaksipäiväisen turnauksen kaikista järjestelyistä
vastaavat SaiPan E-95 ja E-96 juniorien vanhemmat.
E 95-porukan joukkueenjohtajat Pekka Makkonen ja Juha Olkkola siivosivat
kovalla tohinalla pölyistä konttia jäähallin pihapiirissä perjantai-iltana.
Miehet olivat saaneet kärtettyä kontin lainaksi Tieliikelaitokselta.
Tästä tulee turnauksen kisatoimisto. Kunhan olemme siivonneet, kannamme
tänne tietokoneen ja kirjoittimen, esitteli harjanvarressa heilunut Olkkola.
Vanhemmat aloittivat turnauksen suunnittelun jo puoli vuotta etukäteen. Nyt
kaiken pitäisi olla järjestyksessä: Erotuomarit on hankittu, otteluajat
organisoitu, grillimakkarat ja kioskimyytävät ostettu, palkinnot ja
diplomit hoidettu, arpajaisvoitot hommattu ja sopimushotelli järjestetty.
Yhdysäidit ovat jakaneet kioskinhoitajien, makkaranpaistajien, arvanmyyjien
ja ruokalajärjestäjien työvuorot. Myyntivuoroja riittää, sillä pelit
alkavat lauantaina ja sunnuntaina aamukahdeksalta ja jatkuvat kellon ympäri.
Turnauksen ruokapaikka järjestyi Kaukaan koululta. Ruoat järjestäjät
tilasivat valmiina ravintolasta.
Kun pelaajien lisäksi syömässä käy valmentajia ja vanhempia, niin
ruokailijoita on yhteensä sellaiset 650, laskeskeli Juha Olkkola.
Vanhemmat uurastavat talkoissa muulloinkin kuin turnauksissa. Jokaisessa
SaiPan kotipelissä häärää kaksi vanhempaa kustakin juniorijoukkueesta. Ja
kun 52:sta E95-juniorista noin 45 poikaa pelaa kesät jalkapalloa, niin se
tietää sitä, että vanhemmilla riittää talkoohommia läpi vuoden.
Talkoot ovat tärkeää varainkeruuta. Etenkin arpajaiset ovat meille tosi
hyvä tulonlähde, Olkkola totesi.
Jääkiekkojunnujen vanhemmat joutuvat panostamaan muutenkin paljon aikaansa
lastensa harrastukseen. Etenkin kauden alku on melkoista rahtaamista.
Ennen kuin kakkoshalliin tuli jää, treenit olivat Savitaipaleella . Se
tiesi aina neljän tunnin keikkaa, kun vei pojat harjoituksiin, kertoi Olkkola.
Olkkola ja Makkonen eivät halua missään nimessä valittaa, sillä kaikki
lätkän ympärille kehkeytynyt sosiaalinen toiminta on erittäin antoisaa.
Meistäkin tuli Pekan kanssa oikein bestikset sen jälkeen, kun aloitimme
yhdessä jojoina (joukkueenjohtajina) ja vaimommekin ovat ystävystyneet,
Olkkola kertoi.
Jääkiekon kautta ystävystyneet perheet ovat käyneet lapsineen Prahassa ja
talvella sama porukka reissuaa yhdessä Thaimaahan.
E-95 ja E-96 juniorien Kuuttiturnaus Lappeenrannan jäähalleissa 30.91.10
klo 820.
KAISA JUNTUNEN
Kuvateksti
Pikkusisko Jolanda Makkonen sekä isät Pekka Makkonen (vas.) ja Juha Olkkola
pääsivät turnaustoimistona palvelevan kontin siivoukseen ennen Kuuttiturnausta.