Puu on tulevaisuuden materiaali

MATTI SAARELALAPPEENRANTA. Tavaran pitää tulla kuin apteekin hyllyltä ja til

MATTI SAARELA

LAPPEENRANTA. Tavaran pitää tulla kuin apteekin hyllyltä ja tilaajan reseptin mukaan. Asiakas haluaa tänään myös puusepältä valmiin paketin.

– Kaiken pitäisi olla mahdollisimman valmista ja mielellään vielä niin, että asioista sopiminen hoituu yhden pääurakoitsijan kanssa, toimitusjohtaja Aarno Pöntinen sanoo.

Puusepänliike Pöntinen toimittaa kalusteita muun muassa apteekkeihin. Apteekin kalustaminen vaatii Pöntisen mukaan hyvin monipuolista osaamista. Pöntisten perheyrityksellä on puusepänteollisuudesta yli 50 vuoden kokemus

Pöntisen mukaan asiakkaan kannalta on tärkeää, että hänellä on vain yksi neuvottelukumppani. Tämä kannustaa eri alan osaajia yhdistämään voimansa. Pöntisten puusepänliikkeen yhteistyökumppaneita ovat alueen metalli-, lasi- ja sähköalan yritykset.

Etelä-Karjalassa on vähän puusepänteollisuutta ja se on Pöntisen mukaan harmi. Pienten pk-yritysten voima on tänä päivänä juuri yhteistyössä. Pitää olla verkottunut, kuten nykyään on tapana sanoa.

– Meitä on aika vähän ja kaikki ovat aika pieniä alle 10 työntekijän yrityksiä. Yhteistyö niiden välillä olisi kuitenkin tärkeää, Pöntinen sanoo.

PÖNTINEN uskoo, että yhteistyö lisäisi mahdollisuuksia erikoistua. Se antaisi myös lisää mahdollisuuksia investoida kalliisiin, aivan tiettyä tarkoitusta varten rakennettuihin koneisiin.

Puusepänliike Pöntisessä työskentelevät veljekset Aarno, Jukka ja Kari Pöntinen. Lisäksi töissä on kaksi palkattua työntekijä. Yrityksen liikevaihto on noin 250 000 euroa vuodessa. Liikkeen perusti veljesten isä Ville Pöntinen reilut 50 vuotta sitten.

– Isä Ville aloitti julkisten tilojen kalusteiden ja myymäläkalusteiden valmistamisen meidän omakotitalomme kellarissa, Aarno Pöntinen kertoo.

Vuonna 1971 Toikansuontielle valmistui oma teollisuushalli, jota on sen jälkeen tarpeen mukaan laajennettu.

– Ennen meitä täällä oli vain yksi liike ja alueella laidunnettiin lehmiä, Pöntinen muistelee.

Vastuu yhtiön johtamisesta on siirtymässä veljessarjan nuorimmalle Jukka Pöntiselle.

– Meillä on ikäeroa 20 vuotta. Kari on minua vain viisi vuotta nuorempi joten meistä tuntui luontevalta siirtää vastuu yhtiön johdosta Jukalle, eläkkeelle siirtyvä Aarno Pöntinen kertoo.

Vetovastuun vaihtumista on suunniteltu huolella. Jukka on suorittanut muun muassa Etelä-Karjalan ammattioppilaitoksessa yrittäjätutkinnon.

Vuosien varrella perheyritykseen kertyy paljon oman erityisalan osaamista. Pitkäaikaiset ja luottamukselliset asiakassuhteet kertovat omaa kieltään ammattitaidosta ja Jukka Pöntinen uskoo, että ne ovat jatkossakin toiminnan tärkeimmät kulmakivet.

– Kyllä näillä raiteilla mennään myös jatkossa, hän sanoo.

Pöntiset ovat tehneet yhteistyötä muu muassa Apteekkariliiton kanssa ja aika monet Kaakkois-Suomen apteekeista ovat Puusepänliike Pöntinen Ky:n kalustamia.

LIIKE on Aarno Pöntisen mukaan viime vuosina saanut yhä enemmän asiakkaita myös yksityishenkilöistä.

– Ihmiset tulevat tänne ja kertovat, että ovat kiertäneet jopa kuukausia huonekaluliikkeissä, mutta eivät ole löytäneet juuri heidän tilojaan ja tarpeitaan vastaavia kalusteita, hän kertoo.

Puusepänliike Pöntinen järjestää maanantaina 2. lokakuuta avoimien ovien päivän kello 10-14 Toikansuontie 5:ssä.

MINNA RAITAVUO

Kuvateksti

Veljessarjan nuorin Jukka Pöntinen ottaa vastuun Puusepänliike Pöntisen johtamisesta.

Kirjoittaja:
Matti Saarela