Taidemuseossa lasten ja nuorten animaatioita

ILPO LESKINENLAPPEENRANTA. Etelä-Karjalan taidemuseossa on esillä lasten ja

ILPO LESKINEN

LAPPEENRANTA. Etelä-Karjalan taidemuseossa on esillä lasten ja nuorten tekemiä animaatioita. Museo järjesti viime keväänä mediakasvatushankkeen, jossa kolmessa päiväkodissa ja kolmessa koulussa järjestettiin animaatiotyöpajat.

Animaatiotyöpajat pystytettiin Tirikan, Karhuvuoren ja Kartanon päiväkoteihin sekä Myllymäen, Kimpisen ja Luukkaan kouluille.

Lisäksi Sammonlahden koululla pidettiin videokurssi, ja taidemuseolla järjestettiin kaksi viikonlopputyöpajaa asiasta kiinnostuneille nuorille.

TYÖPAJAN vetäjänä päiväkodeissa ja kouluissa toimi elokuvakasvattaja Maikki Kantola Pirkanmaan elokuvakeskuksesta.

Lapset tutustuivat aiheisiinsa etukäteen sekä loivat hahmot ja taustat. Varsinaisen animaatiopäivän aikana he kuvasivat tarinat elokuvaksi.

Lasten kanssa tehtiin myös äänityö. He antoivat hahmoille äänensä ja soittivat erilaisia ääniefektejä. Kantola editoi elokuvat lopulliseen muotoon.

PÄIVÄKOTIEN esikouluryhmät tutustuivat eri kulttuureihin. He piirsivät kansantarinoihin liittyviä maisemia ja hahmoja.

Animaatiot tehtiin pala-animaatiotekniikalla. Animaatioilla vahvistettiin myönteistä suhtautumista Suomessa asuviin, eri kulttuureista tuleviin ihmisiin. Se oli näin osaltaan myös kansainvälisyyskasvatusta.

KOULULAISET synnyttivät vapaasti vartaloa mukaillen teoksen, joka tutkii vakavasti ja hullutellen ihmisen kehoa ja sen eri osia. Teoksessa pohditaan samalla myös ruumiin tuntemuksia ja ihmisten erilaisuutta.

Elokuvassa on yhdistetty eri animaation lajeja piirrosanimaatiosta piksilaatioon ja stop motionista pala-animaatioon.

Taidemuseon viikonlopputyöpajojen opettajina toimivat pietarilainen animaatiotaiteilija Boris Kazakov sekä sekä Anssi Kasitonni Sahalahdesta.

Kazakovin työpajassa nuoret saivat käsiteltäväkseen sekä valmiiksi filmattua että tyhjää filminauhaa. Tämän avulla animaation rakentuminen selvisi helposti: mitä useamman samanlaisen kuvaruudun jaksat piirtää, sitä pidemmäksi ko. tapahtuman kesto muodostuu.

Kasitonnin työpajassa tuotettiin kolme pientä tarinaa Super 8 -kaitafilmikameralla.

Sammonlahden koulun videokurssin opettajana oli Jarkko Häkämies Lapin yliopistosta. Hanke sai tukea Museovirastolta Innovatiivisiin hankkeisiin myönnettävistä avustuksista.

Lasten ja nuorten työpajojen tuotokset ovat esillä Etelä-Karjalan taidemuseossa 3. joulukuuta saakka.

MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Etelä-Karjalan taidemuseon uutuusnäyttely esittelee koululaisten ja päiväkotilasten tekemiä animaatioita, jotka ovat syntyneet mediakasvatuksen työpajoissa.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen