Kenttätöpinän tarina jatkuu

JYRI HÄNNINENLAPPEENRANTA. Majuri Raino Kinnunen esittelee varastotilassa ol

JYRI HÄNNINEN

LAPPEENRANTA. Majuri Raino Kinnunen esittelee varastotilassa olevia soppatykkejä. Ne ovat isokaliiperisia malleja ja niissä voi tehdä helposti keiton tai puuron sadoillekin ihmisille.

– Ruoan laittoon pitää vain varata riittävästi aikaa. Hernekeiton kypsyttely voi viedä yli neljä tuntia, Kinnunen sanoo.

Kinnunen jatkaa maineikkaan lappeenrantalaisen Kenttätöpinä-ruokapalvelun toimintaa. Sen perusti vuonna 1988 toinen sotilas, majuri Heikki Kinnunen. Kenttätöpinän primus motor ja sielu hukkui kuitenkin syyskuussa.

Raino Kinnunen halusi jatkaa hyvän ystävänsä työtä ja hän osti pääosan Kenttätöpinän laitteista ja yrityksen osakkeet itselleen.

– Heikki kyseli minua jo vuosia sitten jatkamaan Kenttätöpinän työtä. Kieltäydyin silloin ja sanoin miettiväni asiaa, kun pääsen eläkkeelle. Viime syksynä sen tilanne oli sitten edessä. Tämä on mielenkiintoista hommaa, mutta ryhdyin tähän myös kunnioittaakseni Heikin muistoa ja työtä.

KENTTÄTÖPINÄLLÄ riittää kysyntää. Parhaimpina vuosina soppatykki on porissut sadassa eri tapahtumassa ja tilaisuudessa. Yrityksen bravuureita ovat keittoruoat, mutta Kinnunen aikoo laajentaa tarjontaa muun muassa paelloihin.

– Liikeidea on sotilaallinen: vien ruoan sinne, missä ihmiset ovat. Näinhän huolto pelaa armeijassakin. Työnsarka on monipuolista. Olen Kenttätöpinän toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja, kokki, tarjoilija, huoltomies ja talousvastaava.

Isoissa tapahtumissa ihmisten ruokkiminen on sosiaalista puuhaa. Ruoka ja sää ovat tuttuja puheenaiheita. Kinnunen on joutunut vastailemaan myös ihmisten kysymyksiin hänen ja kenttätöpinän perustajan yhteydestä.

– Minua on luultu Heikin pojaksi, veljeksi ja vaikka miksi. En ole kuitenkaan samanlainen huumorimies kuin Heikki oli ja sitä puolta pitää vielä opetella. Koska kyseessä on kuitenkin vain harrastus, voi töitä tehdä aina pieni pilke silmäkulmassa.

SOTILASURAN tehnyt Kinnunen jäi eläkkeelle viisikymppisenä. Mies ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään, vaan hänen päivänsä täyttyvät paitsi Kenttätöpinän töistä myös lukuisista harrastuksista.

Kinnunen metsästää, tarkkailee lintuja, kalastaa ja on aktiivinen Lions-järjestön sekä Lappeenrannan Upseerikerhon jäsen.

– Vaimoni sanoi, että jää vain eläkkeelle, mutta kotona et luuhaa kaikkia päiviä, Kinnunen sanoo nauraen.

Kirjoittaja:
Jyri Hänninen