Kuukausi: joulukuu 2006
-
Kirkollisveron nostoon kova paine
HEIKKI SAIRANENLAPPEENRANTA. Lappeenrannan kirkollisvero noussee nykyisestä
-
Venäläisten matkailijoiden virta Suomeen ei ehtynyt
HANNU OJALAIMATRA. Imatrankoskella kenkäkaupassa myyjänä työskentelevä Ludmi
-
Rauhassa kylvettäneen aikanaan Holiday clubin kylpylähotellissa
Osapuolet eivät kommentoi loppusuoralla olevia neuvotteluja. Kiinnostus aluetta kohtaan on ollut suurta. Rahoituksen uskotaan järjestyvän…
-
Tähtäimessa FirmaRockin finaali
The Academics -yhtye valmistautuu tammikuun alun semifinaaliin. Yhtyeellä on yliopistolla tukena innokas fanijoukko.
-
Kareluksen näyttelijät lähtevät esiintymismatkalle vaikka kassissa
Emma Jussila perusti oman nukketeatterin Lappeenrantaan. 15 näyttelijästä suurin osa on alle metrin mittaisia, mutta…
-
Kaksoiskaupungin johtoryhmä uusiutuu
MATTI VEIJALAINENIMATRA. Imatran ja Svetogorskin kaksoiskaupunkiyhteistyötä
-
Päiväkodin johtaja tavattavissa
Ulla Massala on johtanut Peltolan päiväkotia yli 36 vuotta. Sinä aikana lapset ovat muuttuneet tiedonhakuisemmiksi…
-
Armilan koulu ehostuu Lauritsalan koulun ja Lyseon jälkeen
ANNE KOTIHARJULAPPEENRANTA. Lauritsalan koulun peruskorjaus jatkuu ja Armila
-
Lappeenrannan keskustan tulevaisuus herättää intohimoja
JYRI HÄNNINENLAPPEENRANNAN keskustan uusi osayleiskaava herättää tunteita. E
-
Vain viikon päivät jouluun ja Saimaalla vielä melotaan
Kalenteria tuijottavat ihmiset eivät keksi ulkona tekemistä. Ennakkoluulottomat melovat, uistelevat, soutavat ja hoitavat puutarhaa.