Kehitysvammaliitto myönsi tunnustuspalkinnon Lappeenrannan päivätoiminnalle. Neljättä kertaa jaettava palkinto luovutetaan tänään Heurekassa.
Kehitysvammaliitto myönsi tunnustuspalkinnon Lappeenrannan päivätoiminnalle. Neljättä kertaa jaettava palkinto luovutetaan tänään Heurekassa.
Kaupunkilaisten kuulemiskokouksissa suunnittelijat saivat kannustajia sekä kahlitsijoita. Omakotitontit Saimaan rannalla kiinnostavat. Vapaita rantoja vaativia ne kiihottavat vastustamaan uuden asuntoalueen rakentamista.
Yhtiön jätelaitos Kukkuroinmäessä keskittyy kaupan ja teollisuuden jätteiden hyödyntämiseen. Suunnitelmien mukaan rakentaminen voisi alkaa ensi vuonna, ja laitos olisi valmis 2009.
SANNA PYYSALOJOUTSENO. Joutsenon Opisto turvautuu tarvittaessa oikeustoimiin
HEIKKI SOPANEN Joutsenon Opisto on ollut vuodesta 1998 osa humanistista amma
Suunsoitto ja haistattelu ovat yleistyneet myös alakouluissa. Auktoriteetteja ei enää kunnioiteta entiseen tapaan, sanoo opettaja.
Imatran Urheilijoiden Matti Monosen EM-kisojen nelossija toi ylivoimaisen voiton urheilutoimittajien äänestyksessä. Etelä-Karjalan paras naisurheilija oli Ilona Ranta ja vuoden valmentaja vuoden joukkuetta vetävä Mika Turunen.
Kaakkois-Suomen sudet käyttäytyvät yhä pelottomammin. Kanadassa ihmisarkuuden katoaminen on johtanut hyökkäyksiin ja yhden ihmisen kuolemaan.
Susien pelottomuus ennakoi useiden eri lähteiden mukaan ihmisiin kohdistuvia hyökkäyksiä. Asiantuntijatkin voivat vain arvailla susien aikeita.
Netlibris-toiminta käynnistyi myös Imatralla.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |