Kehitysvammaisten toiveet esiin Lappeenrannan Alli-hankkeessa

Kehitysvammaliitto myönsi tunnustuspalkinnon Lappeenrannan päivätoiminnalle. Neljättä kertaa jaettava palkinto luovutetaan tänään Heurekassa.

LEENA SALLINEN

LAPPEENRANTA. Kehitysvammaisten päivätoimintaa kehitetään Lappeenrannassa Alli-nimisessä hankkeessa. Takana on nyt vuoden mittainen arviointiosuus, jossa on kartoitettu muun muassa asiakkaiden tarpeita, nykyistä toimintaa ja henkilökunnan osaamista sekä palveluiden vaikutusta asiakkaiden elämänlaatuun.

Arviointi onnistui niin hyvin, että Kehitysvammaliitto myönsi Lappeenrannan kaupungin kehitysvammaisten päivätoiminnalle Vuoden Alli-tunnustuspalkinnon.

Liiton mukaan Lappeenrannassa on erityisen ansiokkaasti otettu arviointiin mukaan asiakkaat eli kehitysvammaisten päivätoiminnan palveluiden käyttäjät.

Heitä on lähes sata. Suurin osa on vaikeavammaisia henkilöitä, jotka eivät pysty puhumalla ilmaisemaan itseään. Heidän toiveidensa ja haaveidensa kartoituksessa on käytetty Kehitysvammaliiton mukaan kunnianhimoisesti ja luovasti kommunikointia tukevia ja korvaavia keinoja.

– Kuvat, viittomat, ilmeet, eleet, Lappeenrannan päivätoiminnan työntekijät esittelevät puheen apuvälineistöä, joka on päivittäisessä käytössä.

– Kokeilemalla löydämme kommunikaatiokeinot, joiden pitää sitten toistua samanlaisena. Säännöllisyys on tärkeää. Siitä syntyy luottamus, ohjaaja Helena Hytönen Honkakodista kertoo.

Alli-hankkeessa keinovalikoiman avulla mentiin syvemmälle kehitysvammaisten tuntemuksiin, kertoo Voisalmen päivätoimintakeskuksen johtaja ja Alli-hankkeen laatuvastaava Paula Holm.

– Vaikeasti kehitysvammaiset ovat tottuneet olemaan joukko, joka pärjää kaikista heikoiten. Meille oli elähdyttävä kokemus havaita, kuinka paljon heille merkitsee kun kysytään, missä he ovat hyviä.

Holmin mukaan kartoituksesta on vammaiselle mielihyvää pidemmälle menevää hyötyä. Oman osaamisen pohdinta ja kokemus myös vahvistaa hänen minäkuvaansa.

Kehitysvammaisten omaiset ovat antaneet Lappeenrannan Alli-hankkeesta myönteistä palautetta. Heihin kuuluu Aino Nevala.

– Tässä hankkeessa on vaikeasti kehitysvammaisille on annettu ihmisarvo. Heilläkin on mielipiteitä, mutta monta kertaa me, jotka heidän asiaamme välitämme, puhummekin omista mielipiteistämme, Nevala toteaa.

Lappeenrannan Alli-hanke jatkuu Paula Holmin mukaan arviointivaiheen jälkeen yhteenvedolla, joka valmistuu maaliskuussa. Sen jälkeen ryhdytään laatimaan kehittämissuunnitelmaa.

Lappeenrannan hanke liittyy Kehitysvammaliiton Alli-laatuverkoston rakentamiseen, joka on meneillään koko maassa kehitysvammapalveluja antavissa asumisyksiköissä sekä työ- ja päiväkeskuksissa.

Vuoden Alli on Alli-laatuverkoston tunnustuspalkinto. Vuoden Alliksi voidaan valita henkilö, yritys tai yhteisö, joka on edistänyt vammaisten ihmisten hyviä palveluja.

Tunnustuspalkinto jaetaan nyt neljännen kerran. Se luovutetaan tänään keskiviikkona Vantaalla tiedekeskus Heurekassa pidettävässä tilaisuudessa.

Lappeenrannan kehitysvammaisten päivätoiminta lähtee noin 15 hengen työntekijöiden, asiakkaiden ja omaisten joukolla palkintoa noutamaan.

Kuvatekstit

Arttu Asikainen (vas.) ja Erkki Salonen ovat kotitaloustunnilla Voisalmen päivätoimintakeskuksessa, jossa päiväohjelmasta kerrotaan kuvien avulla (yläkuva keskellä). Paula Holm (alakuva vas.) ja Aino Nevala kertovat Alli-hankkeesta.

Kuva: MARLEENA LIIKKANEN

Kehitysvammaisten päivätoiminta

Lappeenrannassa

Lappeenrannan kaupungin järjestämää toimintaa.

Yhteensä 11 työntekijää.

Asiakkaat aikuisia kehitysvammaisia henkilöitä.

Noin kolmasosa vaikeasti vammaisia.

Voisalmen päivätoimintakeskus: 24 aikuista, 25 harjaantumiskoululaista iltapäivähoidossa.

Taipalsaarella sijaitsevien asumisyksiköiden (4 palvelukotia) päivätoiminta: 40 asiakasta.

Hovinpellon kahden asumispalvelun yksikön päivätoimintayksikkö Hoppari: noin 20 asiakasta.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen