Ei mitään lahopuuta

URPO LAANINENKaikki lahopuu ei ole kulttuuria, kuuluu lentävä lappeenrantala

URPO LAANINEN

Kaikki lahopuu ei ole kulttuuria, kuuluu lentävä lappeenrantalainen lause. Mutta Taikinamäen koulu ei ainakaan ole lahopuuta. Hirret ovat vankat ja terveet. Lappeenrannan vanhimmasta koulusta ovat näkyvissä enää vain seinät ja hirsirungot. Purkutyö on lopuillaan.

Eivät auttaneet museoviraston, Etelä-Karjalan museon, kulttuurilautakunnan, Lappeenrannan Killan, monien kulttuuri-ihmisten ja suojelijoiden pitkät kirjoitukset ja puheenvuorot. Lappeenrannan kaupunginhallituksen vuonna 2003 tekemä purkupäätös piti.

RAKENNUSMESTARI K. L. Niemisen suunnittelema jugend-rakennus valmistui vuosina 1915-1917. Se oli aikansa luomus kauniine pihapiireineen. Etelä-Saimaa kirjoitti vuonna 1956, että Taikinamäen koululla aloitti opintiensä 266 oppilasta. Todistusten jako loppui 1970-luvulla. Viimeisin käyttäjä oli bändikoulu.

Taistelu puurakennuksista on ollut Lappeenrannassa aika turhauttavaa. Onneksi Taikinamäen koululle ei käy yhtä huonosti kuin monille muille puutaloille. Steiner-koulu pystyttää sen uudelleen koulukäyttöön Marssitien varten Huhtiniemen esikunta-alueelle.

TAIKINAMÄEN koulu olisi kyllä puolustanut paikkaansa kulttuurikäytössä Koulukadun varrella. Se muodostaa ainutlaatuisen kokonaisuuden pihamiljöön kanssa. Nyt niiden paikalle tehdään kai tylsä parkkipaikka. Miten käy vanhojen puiden?

Turun keskustan vanhan puukoulun luokkahuoneisiin on remontoitu Koulu-museo ja -ravintola, jossa saa pulpetissa siemailla paikallista Rehtori- ja Lehtori-olutta. Olisiko sama idea sopinut Taikinamäen koululle? Oluen maistelun ohessa voisi kuunnella kesäterassilla konsertteja tai katsella teatteriesityksiä.

MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Taikinamäen koulun tarina onneksi jatkunee Steiner-koulun käytössä Huhtiniemessä, kunhan kaupunki saa kaavan valmiiksi.

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen