Koirahiihtorata avautui Kuolimolle

Viime talvesta saatiin Savitaipaleella paljon hyvää palautetta. Sekä hiihtäjät että koiraharrastajat hyötyvät erillisistä laduista.

ANNE KOKKONEN

Tuhatta ja sataa kiitävä koiravaljakko on vielä harvinainen näky Savitaipaleen Kuolimolla. Lähiviikkoina valjakkoja ja hiihtäviä koiranulkoiluttajia voi bongata jäältä entistä useammin, sillä puitteet koirien kanssa liikkumiseen ainakin ovat kunnossa.

Noin viiden kilometrin mittainen koirahiihtorata valmistui Kuolimolle ensimmäisen kerran viime vuonna. Kokeilusta saadut tulokset olivat niin myönteisiä, että rata päätettiin tehdä myös täksi kevättalveksi.

– Kaikki ovat tyytyväisiä, kun koirat on saatu pois tavallisilta hiihtoladuilta, hankkeen puuhamies Pasi Neuvonen toteaa.

Kyltillä selvästi merkitty koirahiihtolatu alkaa Pappilanrannasta retkiluisteluradan ja Huttusenniemelle johtavan jäätien tuntumasta. Rataa kierretään myötäpäivään ja siellä vallitsevat normaalit latusäännöt, eli hitaampi väistää ohittajaa. Koirat tulee myös pitää radalla kytkettyinä.

Savitaipaleen kunnan ja paikallisen lemmikkieläinliikkeen tekemän radan ylläpidosta vastaa kunta tietyin varauksin. Radalle ei ole sovittu vakituista hoitoa, vaan se aurataan silloin kun sopiva hetki löytyy.

NELJÄN siperianhuskyn kanssa valjakkoajolle lähtenyt savitaipalelainen Marjukka Tuhkalainen on kiertänyt koirahiihtorataa muutaman kerran. Reitistä ei ole kuin hyvää sanomista, vaikka kierros voisi valjakon kannalta olla vähän pitempikin.

– Hyvä kun pääsee koirien kanssa virallisesti ja turvallisesti hiihtämään, Tuhkalainen kiittelee.

Tuhkalaisen valjakkoharrastus alkoi vasta viime talvena, mutta laji vie kuuleman mukaan heti mennessään. Ensi talvena vetokykyisiä koiria pitäisi olla enemmän ja perhe saattaa päästä liikkeelle jopa kahdella valjakolla.

Kuvateksti

Marjukka Tuhkalainen on yksi harvoista savitaipalelaisista valjakkoajajista. Tavallisia koirahiihtäjiä ladulla liikkuu enemmänkin.

Kuva: ANNE KOKKONEN

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen