Kuukausi: maaliskuu 2007
-
Kuntaliitos siirtäisi rakentamisen Joutsenon suuntaan
Lappeenrannan muut rantarakentamiskaavailut joutaisivat liitoksen myötä hyllylle. Saimaan tuntuman asuinalueita tulisi Muukon ja Ahvenlammen väliin.…
-
Lappeenranta kaavailee Mikonsaaresta asuinaluetta
Pitkän tähtäimen suunnitelma jakaa päättäjiä. Mikonsaari tuli mukaan maakuntakaavan uusien asuinalueiden listalle. Ruohosaari karsiutui listalta.
-
Ionescon Sarvikuono rynnistää ylioppilasteatteriin
Perjantaina ensi-iltaan tuleva näytelmä on yhdistelmä tragiikkaa ja komiikkaa. Esitys nähdään myös Estradin lavalla.
-
Vesitornin avaamisesta jälleen aloite
Neljätoista kaupunginvaltuutettua haluaa vesitornin matkailukohteeksi ja liiketoimintakäyttöön. He haluavat ajantasaiset laskelmat vesitornin kunnostamisen kustannuksista.
-
Aarrearkun kansi avautui vaivoin
ILPO LESKINEN————————–KIRJA–
-
Joka toinen hakija pääsee syksyllä lukion metsäteollisuuslinjalle
Noin 20 lukiolaista eri puolilla Etelä-Karjalaa aloittaa pilottilinjalla ensi syksynä.
-
Kirjoittajakurssilaiset ovat aika ajoin sielut vereslihalla
Oma teksti ja sen tulkitseminen yllättää joskus kirjoittajan. Kirjoittajakursseille tullaan tosissaan oppimaan kirjoittamisesta, mutta ei…
-
Petteri Laaksonen toivoo laajempia näkemyksiä terveyspiirikeskusteluun
Laaksosesta terveydenhuolto ja hyvinvointipalvelut voisivat olla jopa uutena kasvualueena työpaikkoja luotaessa.
-
Virolaislääkärit saavat kiitosta imatralaisilta
Potilaan ja lääkärin pitää pystyä kommunikoimaan yhteisellä kielellä. Puolet avoterveydenhuollon lääkäreistä on Imatralla ulkomaalaisia.
-
Skeleton astui isolle lavalle
Koulubändi uskaltautui arvioitavaksi. Enää ei jännitä niin paljon.