SARI PULLINEN
LAPPEENRANTA. Mustaksi ja valkoiseksi maalattua puuta, pronssiin valettuja merkkimiesten profiileja, ilmavirrassa verkalleen liikehtiviä vaaleanharmaita alumiinilevyjä, jyhkeää marmoria. Etelä-Karjalan taidemuseo katsoo halki vuosikymmenten lappeenrantalaisen kuvanveistäjän ja mitalitaiteilijan Vilho Härkösen tuotantoon.
Marmori on pikkuisen pehmeämpää kuin Sirkku-sokeri, Härkönen paljastaa marmoriveistoksensa Symbioosi äärellä.
Vuonna 1927 syntyneen taiteilijan oli tarkoitus aikoinaan ryhtyä kuvanveistäjäksi. Mutta kun hän 1975 osallistui Suomen mitalitaiteilijoiden killan vuosikilpailuun ihan huvin vuoksi, mitalitaide veikin mennessään.
Vaikka ei minun ehdotukseni silloin menestynyt. Se oli vihertävä ja muistutti kuulemma liikaa saippuaa, Härkönen muistelee.
Enää en käytä aikaa mitaleihin. Nyt keskityn vapaisiin veistoksiin.
Mitali on kaksipuolinen taideteos. Se voi olla lyöty tai valettu, ja sen tekemiseen tarvitaan useita työvaiheita. Mitaleita on vanhastaan tehty valtion merkkimiehistä, kuninkaallisista ja kenraaleista.
Se oli tapa, jolla heidät saatiin kansalaisten tietoisuuteen. Nyt melkein kenestä hyvänsä voi teettää mitalin. Isojen firmojen merkkivuosimitaleja tehdään paljon.
Näyttelyvitriinistä löytyy mitali myös Härkösen isästä Eino Härkösestä, joka oli taidemaalari. Härköselle taiteilijaelämä oli tuttua jo lapsuudenkodissa Enossa. Isossa perheessä kaikki lapset harrastivat piirtämistä. Oman taiteellisen tuotannon alkupistettä Härkösen on vaikea panna aikajanalle.
Teknillisessä koulussa Kuopiossa piirsin kurssikavereitten kuvat kurssijulkaisuun tussilla. Yhteensä 28 muotokuvaa. Siitä on noin 50 vuotta. Se saattoi olla alku, mies muistelee.
Taiteilija ansaitsi leipänsä Kaukas-yhtiössä standardoimisinsinöörinä. Taidetta syntyi siinä samalla. Vuodesta 1960 lähtien hän teki pieniä veistosluonnoksia. Niistä lähti myös kiinnostus mitalitaiteeseen.
Isänsä lailla Vilho Härkönenkin kokeili maalaamista. Värit eivät kuitenkaan ole kiehtoneet häntä.
Ei minulla ole värillisiä ideoita. Muoto puhuu. En tavoittaisi veistoksissani värillä mitään sen enempää kuin mustalla ja valkoisellakaan.
Eräässä veistoksessa Härkönen on käyttänyt materiaalina laudepuita. Ne ovat peräisin hänen poikansa savusaunatyömaalta. Haapapuiden pätkistä tuli veistos Savokarjalainen sukupuu.
Italialainen Antonio Pisano teki 1300-luvulla teoksen Kolme sulotarta. Unto Pusalla on omansa, ja niin on minullakin, Härkönen esittelee.
Kuvanveisto on enimmäkseen taltoilla hakkaamista, hiomista sekä sahalla ja kirveellä työstämistä. Käsityöstä on kysymys, joten hirsirakentaminenkin Härköseltä sujuu. Enossa oleva syntymäkoti on hänen hallussaan, ja siellä hän on paitsi tehnyt remonttia myös vaalinut naurismaata.
Siellä kasvaa kaskinaurista, Enon kantaa, Härkönen kertoo ylpeänä.
Enon nauriista on maan alla vain juuri, ja maan pinnalla on ohut pyörylä, vähän kuin mitali.
l l l
Vilho Härkösen taidenäyttely Hiljaa hyvä tulee Etelä-Karjalan taidemuseossa Lappeenrannassa 31.3.6.5.
PEKKA HÖLKKI
Kuvatekstit
Ystävien Villeksi kutsuma Vilho Härkönen toi Etelä-Karjalan taidemuseoon retrospektiivisen näyttelynsä Hiljaa hyvä tulee. Näyttelyn nimi kuvaa taiteilijan mukaan hänen kiireettömyyttään. Veistos nimeltä Savokarjalainen sukupuu on tehty haapapuun pätkistä.
J.L. Runebergin 200-vuotisjuhlavuoden mitalin etupuolella näkyy iäkäs Runeberg…
…ja toisella puolella nuori ja luomisvoimainen runoilija.