Ignatenko, Butenko, mie ja Kiilin Heku

Rakuunoita kansainvälisempää ryhmää tuskin on koskaan nähty Suomen pääsarjoissa. Rahoituksesta vastaavat venäläistaustainen rakennusfirma ja sikäläiset puufirmat.

VESA SALMINEN

LAPPEENRANTA. Tuleeko tästä mitään?

– No katsotaan, Rakuunoiden valmentaja Anatoli Ignatenko levittää kätensä.

Ignatenkon apuvalmentaja Sergei Butenko käskyttää taustalla venäjäksi pelaajia, joista osa tulkkaa kuvioita kotimaiselle kaartille. Ammattikoulun kentällä harjoituksissa juoksee yksitoista miestä.

– Minä uskon tähän, Ignatenko vakuuttaa hetkeä myöhemmin.

Rakuunoiden kevät oli kysymysmerkkejä täynnä. Nyt seuran talous on järjestyksessä, sillä rakennusfirmaa pyörittävä venäläinen Vasili Manushin on lappeenrantalaisten oma Roman Abramovitsh. Yhdysmiehenä olleen Rakuunoiden joukkueenjohtajan Vladimir Desnitsan mukaan alkuvaiheessa rahaa tulee myös venäläisiltä puufirmoilta.

Desnitsa veti itse viime kaudella nelosessa FC Terminalia. Osa Rakuunoiden nykyisistä pelaajista pelasi joukkueessa.

JOKA VIIKKO Rakuunoiden tilille pyörähtää kansainvälisenä pankkisiirtona tukku euroja. Harjoituksia seuraava Rakuunoiden puheenjohtaja Matti Rajantie laskee, että tähän mennessä tukea on tullut 20 000 euroa. Vielä suurempi apu on pelaajien osastolla.

Rakuunat on maksanut 25 pelaajan lisenssit. Listalla olevista nimistä 13 kalskahtaa venäläiseltä, mutta osa heistä asuu jo Suomessa. Sunnuntain avausotteluun saapuu ilmeisesti Pietarista taas uusia miehiä.

Pelkästään kansainvälisen peliluvan hankkiminen, lisenssit ja muut kulut tietävät Rajantien mukaan 800 euron laskua jokaisesta venäläispelaajasta, joka naapurimaasta saapuu.

– Jos venäläisiä pelaajia käytetään, silloin he ovat mukana, Rajantie selvittää venäläisyritysten tuen taustaa.

Myös vastaanottokeskuksesta on näytillä käynyt turvapaikkaa hakevia ulkomaalaisia. Pari on Rajantien mukaan ollut lupaavia, mutta vielä heikossa kunnossa.

TAKTIIKAN ja miehistön Rakuunat vahvistaa lauantain viimeistelyharjoituksissa, kun Ignatenko on viimein nähnyt koko pelaavan kokoonpanon.

– Taktiikan luominen on vaikeata, meillä on liian vähän aikaa. Jos kaikki ovat terveitä, kaikki on ok, Ignatenko miettii.

– 3-4 peliä menee, sitten tiedetään millainen joukkue on.

Vahvistuksiksi on tulossa Pietarin Zenitin farmissa ja Venäjän I ja II divisioonassa pelanneita miehiä. Ehkä joku liigassakin kokeillut. Pari luunkovaa pakkia ja pari kivenkovaa hyökkääjää, Rajantie valottaa suunnitelmaa.

Ignatenkon mukaan kaikki on vielä auki, koska pitkään ei edes tiedetty, onko joukkuetta tai onko rahaa lähteä sarjaan. Jos Tampereella viitisentoista vuotta asunut ukrainalainen saisi luoda itsensä näköisen ryhmän, se pelaisi liikkuvaa ja teknistä jalkapalloa.

Ignatenkoa suositteli Rakuunoille FC lahden valmentaja ja entinen maajoukkueen päävalmentaja Antti Muurinen, joka on ukrainalaisen hyvä tuttu.

RAKUUNOIDEN puheenjohtaja Rajantien kuvaa joukkueen viime aikojen taivalta yllätykselliseksi. Ensin sopassa hämmensi mukana kuplaksi osoittautunut Paul Waites, sitten komento kääntyi Venäjän suuntaan.

– Ei mitään hätää, kaikki kerkiää. Ainakin yllätyksiä tulee, kun meillä on sunnuntaina eka harjoituspeli, Rajantien naurahtaa.

Ilman paineita puheenjohtaja ei ole keväästä selvinnyt. Rakuunoiden edustusjoukkueen tarun loppukin oli lähellä.

– Henkinen helvetti ja fyysinen stressi, hän kuvaa.

– Ajatukset olivat kyllä välillä kateissa, mutta kaikki on tehty, mikä tehtävissä on.

TEKIJÖITÄ Rajantien rinnalla ei tosiaan ole liikaa.

– Rakuunathan on sama kuin mie ja Kiilin Heku.

Sunnuntain Mikkelin reissulta Rajantie ei odota vielä mitään.

– Aivan herran hallussa on eka peli, sitten se lähtee selkiytymään. Sitten nähdään, mihin pitää panostaa ja mihin miehiä tulee.

Rajantien mukaan alkava kausi on perustan rakentamisen aikaa.

– Tämä kausi on kokeilua. Ensi kauteen lähdetään sillä meiningillä, että ykköseen.

Rakuunoita kansainvälisempää joukkuetta Suomen ylemmissä sarjoissa ei ole nähty ehkä koskaan, mutta se ei Rajantietä hätkäytä.

– Mieti vaikka Arsenalia, ei yhtään englantilaista pelaajaa.

Rakuunat

Maalivahdit: Denis Foteitsev, Teemu Sairanen.

Kenttäpelaajat: Stanislav Boitsuk, Ivan Moltsanov, Henri Kiili, Evgeni Bokumof, Aleksi Taskaev, Niko Pyyhtiä, Santtu Kuisma, Miika Koskinen, Samu Kotonen, Sami Suomalainen, Aleksander Hyppönen, Marko Ruokolainen, Aleksi Foteitsev, Grigori Levtsi, Aleksander Jaroslavts, Roman Kuzin, Georgi Botsev, Ivan Grofsuk, Joseph Koum, German Lovtsev, Aleksander Driablov, Antti Suoniemi, Pasi Hovi.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen