LIISA KUKKOLA
Jos olet vähän ulalla, mitä uusi sirkus oikein tarkoittaa, sirkuskoulu Tuikun kevätnäytöksestä saa siihen oivallisen vastauksen.
Se ei ole temppuja temppujen vuoksi vaan ne ovat osa taiteellista kokonaisuutta, johon kuuluvat sen lisäksi valot, puvut, käsikirjoitus, musiikki, esiintyminen.
Vähän niin kuin taitoluistelussa. Eivät taitoluistelijatkaan lataa osaamistaan ja taitojaan sarjatuleksi kolmoissalkoweja vaan ne muunnetaan koreografian avulla taiteelliseksi kokonaisuudeksi. Tekniset taidot ovat esityksen kivijalkaa, mutta pelkästään niiden katsominen puuduttaisi. Tarvitaan esityksellistä lihaa luiden ympärille.
Kiven sisässä on ehkä paras näkemistäni Tuikun taiteellisista kokonaisuuksista. Se on tarinallinen esitys, jossa liha on oikeissa paikoissa luiden ympärillä. Petra Mäen entistä ammattitaitoisempi kädenjälki näkyy kauniisti läpi esityksen.
Eri numerot ja eri lajit on saatu luonnollisesti sopimaan kokonaisuuteen. Ihan alusta asti. Löyhä tarinahan kattaa kaaren kadulta pidätyksen kautta tunnistusjonoon ja vankilaan ja joidenkin onnistuneeseen pakoon.
Tyttöjengit uhittelevat alussa toisilleen rakentamalla aina vaan komeampia pyramideja. Vannenumerossa siirrytään musiikillisesti ja vaatetuksellisestikin toisen nuorisoryhmän, fiftari-tyttöjen pariin ja kun kadulta siirrytään vankilan muurien sisään, sama tarinallisuus jatkuu. Työkomennukselle määrätyt vangit korjaavat pyöriä ja niin kuin vankilasarjoista olemme oppineet käyttävät työtehtävää aina myös peitteenä muille aktiviteeteille.
On kuin katsoisi musikaalia, jossa musiikkinumerot kohottavat tarinaa aina toisiin sfääreihin mutta tässä tapauksessa kohottajana ovat sirkusnumerot tai koreografiset keinot.
Näyttävä ja kekseliäs on nimittäin vain kävelyä, seisomista ja kääntymistä sisältävä kohtaus puoliajan jälkeen, jossa kevätnäytöksen esittäjät mustat tangot käsissään tuovat esiin vankila-arkea rujoimmillaan.
Toinen suorastaan häkellyttävän kaunis on numero, jossa pyramideja rakennetaan valaistun valkoisen verhon takana. Ihmisruumiiden sulautuminen toisiinsa ja mustista hahmoista rakentuneet pyramidit muistuttivat afrikkalaisia puuveistoksia, joissa ruumiit sulautuvat toisiinsa.
Aivan kaikki numerot eivät nivelly kokonaisuuteen aivan yhtä sulavasti. Esimerkiksi diabolot ovat jotenkin niin omalaatuisensa laite, että sen sulauttaminen koreografiaan ei käy aivan helposti.
Esityksen jälkeen joku oli hämmästyksestä hilpeä ja iloitsi, kuinka hyvin heidän pyöräilynumeronsa meni. Toinen taas manaili hermostuneisuutta ensimmäisellä puoliajalla.
Tietenkin jokainen haluaisi onnistua teknisesti niin hyvin kuin mahdollista, mutta loppupelissä ne ovat pieniä asioita. Kokonaisuus ratkaisee, ja se on Kiven sisällä -esityksessä hyvä.
Nuorten intoa ja motivaatiota on varmastikin kasvattanut se, että he esittävät nuoria. Puvustuskin myötäilee farkkuineen kaikkineen nuorten omaa elämää. Myös musiikkivalinnat, joista noin puolet on esittäjiltä itseltään, antavat vauhtia tekemiseen.
Ensimmäistä kertaa Tuikun kevätnäytöksessä nähtiin myös lähes klovneriaa, kun käsinseisontanumeron karvahattupäiset tyypit juoksentelivat lavalla hassusti koikkelehtien.
Sen verran 70-lukulainen olen, etten pidä yksittäisten esittäjien nostamisesta näin isossa joukossa, mutta Tua Eerolan notkeusnumero oli häkellyttävä. Pelkällä harjoittelulla ei siihen päästä, kropan pitää olla geneettisestikin ohjelmoitu moiseen.
Sirkustaide alkaaa nostaa päätään Suomessa. Sorin sirkus, joka on sirkuskoulu kuten Tuikkukin, esiintyy Euroviisujen finaalissa omalla ohjelmanumerollaan.
Muualla Euroopassahan sitä ei varmastikaan ihmetellä lainkaan – sirkustaide on siellä arvostettua ja seurattua.