Maajoukkuesentteri Aki Ulander sai parhaan paketin Namikalta

Ruotsin Sallenissa pelanneen Ulanderin toivat Suomeen takaisin europelien höystämä Namika sekä perhesyyt. Ulkomaan sarjat kiinnostavat miestä edelleen.

VESA SALMINEN

LAPPEENRANNAN Namikan sentterinmetsästyksen saaliiksi jäi maajoukkuemies Aki Ulander. 208-senttinen espoolaiskasvatti pelasi viime kauden Ruotsin pääsarjassa Sallenissa.

Ulander vierailee Lappeenrannassa jo toukokuun puolella, mutta liittyy varsinaisesti mukaan lappeenrantalaisjoukkueen harjoituksiin kesäkuussa. Samoihin aikoihin hän aloittaa harjoittelun myös Henrik Dettmannin maajoukkueryhmässä.

ULANDERIN vaimo ja kaksivuotias tytär jäänevät vielä kesäksi perheen omaan asuntoon Espooseen, mutta tarkoitus on, että he muuttavat Lappeenrantaan kauden alkaessa. Perhe kasvaa yhdellä lapsella kesällä, mikä myös vaikutti Ulanderien haluun palata Suomeen.

– Aika nopeasti tultiin perheen kanssa siihen tulokseen, että olisi hyvä tulla Suomeen, jos saadaan hyvä paketti jostain, Ulander kertoi.

Kyselyitä hän sai muiltakin seuroilta, mutta Namikan tarjous tuntui parhaalta, kun Suomessa asumiseen liittyi mahdollisuus pelata europelejä. Ulanderin mukaan ulkomaille lähtö tuntuu edelleen kiinnostavalta vaihtoehdolta.

– Sen verran hyvä maku jäi suuhun Ruotsista, että voisi tehdä uudelleen samanlaisen reissun tai vähän pitemmänkin.

45 MAAOTTELUSSA Suomea edustanut Ulander pelasi ennen Ruotsin reissua jo pari vuotta sitten ulkomailla, Espanjan neljänneksi korkeimman sarjatason Palenciassa parin kuukauden pestin ajan kauden lopussa. Ulanderin mukaan keskusteluyhteys espanjalaisiin on säilynyt edelleen.

SM-koriksessa Ulander on pelannut aikaisemmin Hongassa, Pussihukissa ja Namika Lahdessa.

SALLENISSA Ulanderin saldona olivat päättyneellä kaudella keskiarvot yksitoista pistettä ja seitsemän levypalloa. Kakkosten heittoprosentti oli 57. Joukkueen tie katkesi pudotuspeleissä Solnan voitettua Sallenin 3-0.

– Ruotsin sarja on vähän eri tyyppinen kuin Suomessa. Lyhyt kausi, isompia pelaajia ja hitaampi tempo. Kesti vähän aikaa alkukaudella totutella siihen, kun oli Suomessa tottunut nopeampaan peliin.

– Varsinkin alkukaudella oli hyvä rooli joukkueessa.

Vastuu pieneni, kun Sallen hankki liettualaisen korinaluspelaajan joulukuussa ja samoihin aikoihin nilkan pyörähdys vei Ulanderin reiluksi pariksi viikoksi sivuun kentältä.

Ruotsissa hän jatkoi jo edelliskaudella Lahdessa aloitettua heiton kehittämistä. Myös ison miehen fysiikka oli erityishuomion kohteena. Sen puolen harjoituksia Ulander veti Ruotsissa Pussihukista tutun Kari Hyökin ohjauksessa.

NAMIKAN joukkueharjoitukset alkavat vapun jälkeen. Harjoitteluryhmään valittaville junioripelaajilla on testileiri lauantaina 28. huhtikuuta ja edustusryhmällä 5.5.

Namikan kapteeni Pasi Riihelä on alkuvaiheessa sivussa, sillä hänen pohkeensa leikataan perjantaina.

Aki Ulander

Syntynyt 1981.

Keskushyökkääjä.

208 senttiä, 110 kiloa.

Espoon Hongan kasvatti

Perhe: Vaimo ja kaksivuotias

tytär, toinen lapsi syntyy kesällä.

Edelliset seurat: Honka, Pussihukat, Namika Lahti ja Sallen Basket.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen