Partiolaisten leirikeskukselle omaa maata Päihäniemessä

Lauritsalan Partiotuki teki maakaupat Tornatorin kanssa. Toinen puoli leirikeskuksesta on toistaiseksi UPM:n vuokramaalla.

LEENA SALLINEN

TAIPALSAARI. Lauritsalan Partiotuki ry on ostanut maata partiolaisten leirikeskukselle Kattelussaaren Päihäniemessä. Yhdistys teki Tornator Oy:n kanssa 3,8 hehtaarin maakaupat rannasta, jota yhtiö on tähän asti vuokrannut leirikeskukselle.

Leirikeskus sijaitsee Päihäniemen kärjen pohjoisrannalla Pulkinlahden kahta puolta metsäyhtiöiden mailla. Pääosin se on Pulkinlahden itärannalla UPM:ltä vuokratulla maalla.

UPM on viestittänyt yhdistykselle, että kalenterivuodeksi kerrallaan solmittu maanvuokrasopimus saattaa loppua. Sen takia Partiotuki ryhtyi viime vuonna keräämään varoja maanostoon.

UPM:n puoli leirikeskuksen alueesta olisi ollut liian kallis yhdistykselle. Yhtiö on esittänyt sen hinnasta 415 000 euron laskelman, joka perustuu kolmen rantatontin hintaan.

Tornatorilta lähti 3,8 hehtaaria 40 000 eurolla. Alueella on partiolaisten käytössä vanhastaan ollut vanha kesämökki.

Lauritsalan Partiotuki ry:n puheenjohtaja Martti Lahikainen kertoi, että yhdistys osti maata varmuuden vuoksi. Tavoitteena on turvata leirikeskuksen toiminnan jatkuminen, jos vuokrasopimus UPM:n kanssa päättyy.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan toiminta jatkuu entiselläkin puolella. Vuokrasopimus UPM:n kanssa on voimassa tämän vuoden loppuun, ja olemme edelleen halukkaita sopimusta jatkamaan.

Leirikeskus on perustettu vuonna 1962, ja se on Lauritsalan Sinisiskot ja Siniveljet -nimisten partiolippukuntien käytössä.

Maankäyttöpäällikkö Riitta Väisänen UPM Metsästä kertoo, että yhtiö käy edelleen neuvonpitoa leirikeskuksen ja sen lähialueen vastaisesta käytöstä. Yhtiöllä on Päihäniemen pohjoiskärjessä noin 20 hehtaarin metsätila.

Väisäsen mukaan yhtiö ei ole ainakaan toistaiseksi myymässä alueelta rantatontteja.

ES-ARKISTO/MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Partiolaisten leirikeskus sijaitsee laguunimaisen Pulkinlahden molemmin puolin. UPM:n puolella on hiekkaranta.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen