Humpan hurmiosta Blue Laken pohjamutiin

ANNE KOTIHARJU Lappeenrannan massafestivaalien historia huipentui väkeä vetä

ANNE KOTIHARJU

Lappeenrannan massafestivaalien historia huipentui väkeä vetäneeseen Humppaan ja kuivui kalliiseen mahalaskuun, Blue Lake Festivaliin 1990-luvun alussa.

Vuodesta 1977 lähtien olkihattukansa hytkytti 12 vuotta humpan tahdissa, seurasi nääntyneitä humppamaratoonareita ja valitsi vuoden humppaorkesteria.

Parhaimmillaan vuonna 1978 humppalipun osti yli 40 000 ja humppiin osallistui 60 000 kävijää. Lippuja myytiin yleensä 20 000 ja 35 000 väliltä. Kaupunki tuki humppia selvästi alle 100 000 markalla, enimmillään 150 000 markalla.

Humpat jotenkin nuhjaantuivat pikkuhiljaa. Iloisuus oli kaukana kun viimeiset humpat vuonna 1988 kärjistyivät maratonhumppaajien rikosilmoitukseen. Humppaajat keskeyttivät ukkosmyrskyn jälkeen kisan yhteisestä sopimuksesta ja peräsivät saamatta jääneitä palkintoja.

ALKUVUOSIEN Heikki Hietamies -vetoiset Humpat järjesti Humpan Ystävät ry. Aloitusvuonna 1977 maratonennätykseksi kirjattiin 38,5 tuntia. ”Jalat kesti, pää ei”, kommentoi voittaja.

Kaupunki osallistui 20 000 markalla rakentamalla Tuutha siekii -satamaportin. Kaupunginjohtaja Jarmo Kölhi lausui, että festivaalista aiotaan tehdä kilpailukelpoinen vaihtoehto muille kesän kulttuuritapahtumille, ”jos ei se pystykään kilpailemaan Savonlinnan oopperajuhlien kanssa”.

Moni alkoi kavahtaa humppia. Humppien ajaksi ”parempi” väki vetäytyi kaupungista. Vuonna 1980 Enska Itkonen irrotteli yleisöstä naurunpyrskähdyksiä selostamalla kuviteltua nyrkkeilyottelua Aimo Vuorisen ja Humppa-Heikin välillä.

LAPPEENRANNAN harmonikkakerho otti vetovastuun Humpan Ystävien jälkeen vuonna 1981. Mukana hääräsivät SaiPa ja LauTP. ”Helle oli kauhia paikka”, myönsi maratonin voittajapari 31 tuntiin pehmenneen urakan jälkeen. Humpista tuli 10 000 markan tappio.

”Mistää ei tullu mittää”, ilmaisi yksi järjestysmies seuraavana vuonna vesisateen jälkeen. Tuolloin maraton sentään venyi 68 tuntiin.

1984 Humppiin lisättiin lasten Känkkäränkkätapahtumaa ja Lappeenranta-salin konsertteja. Kilpahumppaajakin jo myönsi, että ”hulluuttahan tämä on”.

10-vuotishumpissa vuonna 1986 esiintynyt Heikki Hietamies etsii isokenkäisiä yleisön joukosta. Totesi, että kuten ensimmäisissäkään ei näissäkään humpissa näy kaupunginjohtajaa tai valtuuston puheenjohtajaa. Hietamies avautui: jatkuva haukuttavana olo sai hänet aikanaan jättämään humpan sikseen.

Vuonna 1987 harmonikkakerho jatkoi vielä humppia, vaikka talkoopainotteinen väki alkoi uuvahtaa ja ideat oli ammennettu loppuun. Esimerkiksi yksikään kutsuttu puhuja ei saapunut järjestettyyn Hyde Parkiin.

HUMPPAIMAGON häivyttämiseksi ja kulttuurimaineen puhdistamiseksi löytyi Lasse Norres ja Riopop Oy. Satamaan tulisi idän ja lännen viihdemusiikin kohtauspaikka. MTV:n ohjelmapäällikkö Päiviö Pyysalo puhui Viihde-Etykistä.

Kansainvälistyminen ja korkea laatutaso maksavat, totesivat päättäjät ja varasivat 750 000 markkaa. Vuonna 1989 satamaan rahdattiin Paul Anka ja Laima Vaikule.

Nyt päättäjät Kölhi etunenässä olivat näkyvästi mukana toimikuntineen. Kutsuja juhliin lähti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suurlähettiläitä myöten. ”Hyväosaiset kuuntelevat Ankaa lasi kädessä”, otsikoi Etelä-Saimaa.

Kölhiä ei lehtilausunnossa huolestuttanut Imatralla alkanut soittotapahtuma (BB), ”Sehän on täysin erityyppinen”.

Kölhin analyysi Blue Laken syvyyssukelluksen jälkeen kuului: ”Esiintyjät täyttivät kaikki odotukset. Suurin pettymys oli sade ja yleisökato”. Järjestäjä taas vakuutti, että kaupunki muutti kerralla humppakuvansa moderniin suuntaan

KAUPUNKI UHOSI, että tuli tappiota tai ei, esiintyjien laadusta ei tingitä jatkossakaan. Esillä oli Moskovan suuri sirkus, Tom Jones ja Tina Turner.

Lopulliseksi veronmaksajien laskuksi tuli yli 1,8 miljoonaa markkaa. Vihreiden valtuustoryhmä valitti siitä oikeuteen; tuloksetta.

Seuraavan vuoden mahalasku syntyi Puna-armeijan kuorosta sekä amerikkalaisesta puhallinorkesterista, jonka satamaan lipunut alus jo sai pohjakosketuksen. Queen of the Midnight sun

-missikisat kruunasi fiaskon. Järjestäjien mielestä mainonta epäonnistui ja lehdistö suhtautui vähättelevästi. Lippuja myytiin taas alle 6 000; niistäkin yi 4 000 Juicen konserttiin.

Vuoden 1991 Saimaa Festivaali sai myytyä 5 400 lippua.

SÄÄ OLI SYNTIPUKKI Humppa- ja Blue Lake -kirjoittelun perusteella vuodesta toiseen. Milloin sade vesitti, milloin porotus karkotti. Etelä-Saimaa kysyikin ”liian kauniista säästä” kärsineen Saimaa Festivaalin jälkeen, että mikä olisi kelvannut. Pilvipouta, kuului järjestäjien vastaus.

Lähde: Etelä-Saimaan arkisto.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju