Joutsenon valtuustolta valtakirja Rauha-Tiurun suunnitelmille

Kaupunginvaltuutetut eivät käyttäneet tutusta asiakokonaisuudesta ainuttakaan puheenvuoroa.

HEIKKI SOPANEN

JOUTSENO. Rauha-Tiurun alueen kehittäminen matkailu- ja hoivakeskukseksi voi alkaa. Joutsenon kaupunginvaltuusto hyväksyi alueen uuden osayleiskaavan sekä Rauhan ja Vipeleen asemakaavan puheitta. Valtuutetut eivät käyttäneet yhtään puheenvuoroa myöskään hyväksyessään Rauha-Tiurun aluerakentamis- ja maankäyttösopimuksen sekä kiinteistöjen kauppaa koskevan esisopimuksen.

Kun kaavat saavat lainvoiman, kaikki on valmista satojen miljoonien eurojen rakennusinvestoinneille seuraavan vuosikymmenen aikana. Rakentamisen päättyessä alueella pitäisi olla 5 000 majoituspaikkaa, 300 pysyvää työpaikkaa ja jokseenkin kaikkea, mitä ihminen voi toivoa vapaa-aikaan ja itsensä hellimiseen liittyen.

VALTUUTETTUJEN vaitonaisuudelle Rauha-Tiurun osalta on yksinkertainen selitys. Heille on kerrottu alueen kehittämisestä jo tuntitolkulla seminaarissa ja iltakoulussa. Asia on tuttu, joten miksipä siitä enää valtuustossa suotta haastelemaan.

Valtuutetut tyytyivät kuuntelemaan, kun Joutsenon vs. talousjohtaja Marita Toikka kertoi vielä kerran, mistä oltiin päättämässä ja mitä sopimusten hyväksyminen tarkoittaa.

Esimakua tulevasta saadaan jo tänään, kun kaupungin ja Joutsenmaa Oy:n edustajat kertovat alueen tuoreimmista suunnitelmista. Joutsenmaa hallinnoi ja markkinoi aluetta vuosi sitten tehdyn esisopimuksen perusteella, ja eilen hyväksytyillä sopimuksilla yhtiö saa lisävaltuutuksia, joskin myös lisävelvoitteita.

Sopimusten perusteella Joutsenmaa tai muu perustettava yhtiö voi ryhtyä ostamaan kiinteistöjen määräaloja Rauha-Tiurun alueelta sovittuun hintaan. Sopimusehdot ovat Joutsenon kaupungin kannalta hyvin riskittömän tuntuiset ja ostajan puolelta tiukan oloiset. Jos rakentamista ei ala tapahtua määräaikaan mennessä, ostaja joutuu maksamaan kaupungille rahallisia sanktioita.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen