Categories
Artikkelit

Sammonlahdessa nähdään venäjänkielinen Tuhkimo

Maahanmuuttajaryhmän huolella työstetty teatteriesitys saa ensi-iltansa tänään.

HELINÄ HUUHTANEN

Sammonlahden Panssarikadun kerhohuone ei ole enää tavallinen kerhotila. Nyt se muuntuu milloin Tuhkimon kotituvaksi, milloin linnan tanssisaliksi. Asukastoiminnasta työllisyyteen -projektin vetämä maahanmuuttajanuorten näytelmäkerho on saanut aikaan häkellyttävän hyvää jälkeä.

Puvustukset, musiikit ja rekvisiitat ovat viimeisen päälle harkittuja.

– Kerhoomme kuuluu ompelija, jonka kädenjälkeä puvut ovat. Lisäksi avustajamme Natalia Mäkinen on tehnyt rekvisiitan kanssa korvaamatonta työtä, kerhotoiminnan vetäjä Elina Gritskov kertoo.

12 hengen aikuisista ja lapsista koostuva ryhmä on valmistellut esitystä neljän kuukauden ajan. Nyt kaikki on valmiina.

Tuhkimoa näyttelevä Anna Solovjeva, 14, sanoo olevansa tyytyväinen rooliinsa.

– Vähän tätä roolia itse toivoinkin. Tätä on ollut mielenkiintoista ja mukava tehdä, hän hymyilee.

LINNAN HOVIPOIKA, Rashid Aliev, 12, myöntää, että välillä näytteleminen kyllä vähän jännittää, ja pelottaakin. Aliev aikoo isona silti näyttelijäksi.

– Tämä on jo neljäs näytelmä, missä olen mukana, Aliev kertoo sulkahattu päässään heiluen.

Näillä näkymin Tuhkimon esityksiä järjestetään vain yksi.

– Jos katsojia näyttää tulevan paikalle enemmän, voimme ehkä järjestää toisenkin näytöksen, Elina Gritskov kaavailee.

Näyttelijät ovat osittain peräisin Gritskovin vetämästä venäjänkielisten lasten iltapäiväkerhosta, jossa puhutaan äidinkielen säilyttämiseksi vain venäjää. Siksi kieli valikoitui näytelmänkin esityskieleksi.

NÄYTELMÄKERHON toiminta on osa TE-keskuksen ja Lappeenrannan kaupungin rahoittamaa Asukastoiminnasta työllisyyteen -projektia. Yhteistyö Sammonlahdessa toimivan toisen maahanmuuttaja- ja perhetoimintaan keskittyneen Nuppu-projektin kanssa on tiivistä.

– Voisi melkein sanoa, että samat lapset käyvät molempien kerhoissa, suomalaiset ja maahanmuuttajat sekaisin, Nuppu-projektista vastaava Pauliina Härkönen sanoo.

Härkönen on tyytyväinen, että maahanmuuttajatoiminta on alkanut nostaa päätään ja suomalaiset ottavat sen vastaan.

– Etenkin lapset ovat kulttuurien kohtaamisessa niin joustavia. He ottavat toisensa tasavertaisina ja ovat kavereita kaikkien kanssa.

Tuhkimotarina Panssarikatu 1 A:n kerhotilassa to 31.5 kello 17.00. Vapaa pääsy.

Kuvateksti

Anna Solovjeva, 14, tekee hallitun roolin Tuhkimona. Lavastukset vaihtelevat Tuhkimon kodista juhlavaksi linnaksi.

Kuva: HELINÄ HUUHTANEN

Kirjoittaja:
Helinä Huuhtanen