Teemuaho Oy osti kaksi tilitoimistoa Lahdesta

Upimer Oy:n ja Päijät-Laskennan tilitoimistoliiketoiminnot siirtyivät Teemuaho Oy:lle. Yhtiö toimii jo 14 kaupungissa ja sillä on palveluksessaan 175 henkilöä.

JYRKI NUOTTIMÄKI

LAPPEENRANTA. Lappeenrantalainen Teemuaho laajeni Lahteen. Yhtiö on ostanut kahden lahtelaisen tilitoimiston liiketoiminnot. Upimer Oy:n tilitoimistoliiketoiminta siirtyi Teemuaholle huhtikuun alussa ja Päijät-Laskenta toukokuun alussa.

– Meillä ei ole aikaisemmin ollut toimintaa Lahdessa. Lahtelaisfirmoilla on yhteensä 11 työntekijää, jotka kaikki siirtyvät yhtiömme palvelukseen, sanoo Teemuaho Oy:n perustaja ja Teemuaho Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja, professori Teemu Aho.

Ahon mukaan ostoilla toteutetaan strategiaa, jossa on keskeistä tämän tyyppinen laajentuminen ja ketjuuntuminen.

– Meillä on edelleen vakaa aikomus olla mukana tässä kehityksessä, Aho sanoo.

SUOMESSA on neljä suurta tilitoimistoketjua, joista yksi on Teemuaho Yhtiöt. Pääpaikka on Lappeenranta, jossa yhtiöllä on yli 30 henkilöä töissä.

– Olemme olleet tässä ketjuuntumiskehityksessä seitsemän vuotta mukana, ja olemme menossa valtakunnalliseen suuntaan, Aho kertoo.

Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 9,5 miljoonaa euroa, ja siitä yli 80 prosenttia tulee jo Etelä-Karjalan ulkopuolelta, Aho sanoo.

– Olemme edelleen tukevassa kasvussa myös tänä vuonna. Viime vuoden nettotuloksemme oli hieman yli miljoona euroa, Aho kertoo Teemuaho tuottaa asiakkaiden päätöksentekoa tukevaa tilitoimistopalvelua noin 3 200:lle asiakkaalle.

– Alan yksi merkittävä tendenssi on se, että keskisuuret yritykset ulkoistavat joko kokonaan tai osittain taloushallintojaan. Kysynnän kasvu on kaikkein terävintä pääkaupunkiseudulla, josta tuomme töitä muun muassa tänne Etelä-Karjalaan, Aho sanoo.

SÄHKÖINEN taloushallinto ja internet-pohjaisen teknologian kehitys ovat olleet alalle tyypillistä viime aikoina Sähköinen verkkolaskutus on tosin yleistynyt odotettua hitaammin, mutta Aho ennakoi tähän isoa muutosta parin seuraavan vuoden aikana.

– Kaikki sähköinen taloushallinto kasvaa, mikä tarkoittaa sitä, että paperin käytöstä luovutaan. Ala myös ketjuuntuu, koska sähköinen taloushallinto vaatii isoja investointeja, jotta pysymme kilpailukykyisinä, Aho näkee.

– Me olemme Suomessa keskisuurten yritysten taloushallintojen ulkoistamisissa vasta alkutaipaleella verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Kasvuvaraa on tällä sektorilla runsaasti, Aho huomauttaa.

Teemuahon toinen kivijalka on taloussuunnitteluohjelmisto, se kasvaa Ahon mukaan tasaisemman tahdin vauhdilla.

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki