Venäläiset hakevat viisumeita Suomeen yhä innokkaammin

Konsulaatin toimipisteiden uskotaan kirjoittavan Suomeen tänä vuonna yli 150 000 viisumia enemmän kuin vuosi sitten. Etelä-Karjala hakee vähintään 30 prosentin kasvua. Suomalaiset matkailevat Etelä-Karjalassa yhä laiskemmin.

HANNU OJALA

Venäläisten innossa matkailla Suomessa ei näy hiipumista. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä venäläisille kirjoitettujen viisumien määrä nousi liki 30 prosentilla.

Sama tahti on jatkunut myös huhtikuussa, ja kevään aikana matkustusasiakirjan Suomeen on hankkinut jo yli 150 000 venäläistä.

Alkuvuosi ennakoi loppuvuodeksi vielä yli 500 000 viisumia.

Kiinnostus matkailuun on pysynyt erityisen korkeana Pietarissa ja sen ympäristöstä. Kaikista viisumeista yli 70 prosenttia kirjoitetaan Pietarin päänkonsulin virastossa, ja siellä on kirjattu tänä vuonna myös suurimmat kasvuluvut.

Etelä-Karjalan Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Peter Rehnberg kommentoi alkuvuoden tilannetta hurjaksi.

– Etelä-Karjalassa pitää pystyä ottamaan tilanteesta irti ainakin tuon kasvun verran hyötyä, Rehnberg asettaa tavoitteita Venäjän matkailumarkkinoille.

Etelä-Karjalan matkailuyhtiö on kirjannut Venäjän tärkeimmäksi strategiseksi alueeksi.

Toimitusjohtaja lupaa vielä tämän vuoden aikana näkyviä ponnistuksia matkailuvirtojen ohjailuun, mutta ei halua paljastaa suunnitelmia tässä vaiheessa julkisuuteen.

Hallituksen kokous on ensi viikolla. Kokouksessa tehdään Rehnbergin mukaan päätöksiä loppuvuoden toimintalinjoista.

Suomalaisilla ei ole ollut tarvetta poiketa Etelä-Karjassa. Alkuvuosi on jo toistamiseen ollut Imatran majoitusliikkeissä laskuvoittoista. Kahden ensimmäisen kuukauden tuloksessa oltiin viime vuodesta jäljessä 1 950 majoitusvuorokautta, eikä vuodessa 2006 ollut niin ikään kehuttavaa. Laskusuunta on jatkunut jo pari vuotta.

Imatran seudun matkailussa työrupeamaansa lopetteleva Rauni Aineslahti löytää selittää laskua ainakin Saimaan Loma-Hovin sulkeutumisella viime syksynä.

Ruokolahdella toiminut matkailuyritys oli keskittynyt pelkästään kotimaiseen matkailuun.

Lappeenrannan majoitusliikkeillä alkuvuosi on mennyt Imatraa paremmin, mutta nekään eivät pääse kehuskelemaan kasvuluvuilla.

Myös suomalaisten Saimaa-tietoisuutta aiotaan toimitusjohtaja Rehnbergin mukaan ryhtyä kohottelemaan. Volyymia haetaan naapuruston lisäksi pääkaupunkiseudulta ja länsirannikolta.

Kirjoittaja:
Hannu Ojala