Jopo-ryhmässä on toinen tahti

Kesämäenrinteen joustavassa perusopetuksessa kasit ja ysit korvaavat osan pänttäämisestä työharjoitteluilla.

VIRPI KOIVISTO

LAPPEENRANTA. Kaikki eivät ole lukumiehiä. Erityisluokanopettaja Petteri Reinikaisen mielestä on vain hyväksyttävä se, että toiset kahlaavat peruskoulunsa läpi hieman valtavirrasta poikkeavalla tavalla.

Toista vaihtoehtoa on etsitty nyt vuoden ajan Kesämäenrinteen kouluun perustetussa joustavan perusopetuksen Jopo-ryhmässä. Opetusministeriön rahoittama ryhmä on tarkoitettu niille, joiden peruskoulu on vaarassa jäädä kesken.

KOULUTYÖ Jopo-ryhmässä poikkeaa melkoisesti tavanomaisesta. Työharjoitteluja on reilusti enemmän ja pulpetilla istumista vähemmän.

– Opettaja ei niinkään sano, mitä pitää tehdä, vaan oppilaat oppivat työn tekemistä työpaikoilla. Oppimisympäristönä toimii yhteiskunta, Kesämäenrinteen ryhmää opettava Reinikainen selittää.

Ryhmässä on nyt neljä kahdeksasluokkalaista ja viisi yhdeksäsluokkalaista poikaa ympäri Lappeenrantaa. Vuoden puurtaminen on jo tuottanut ainakin jotain tulosta.

– Poissaolot ovat vähentyneet melkein olemattomiin, ja työharjoittelut ovat menneet todella hyvin, Reinikainen kertoo.

JOPO-RYHMÄN oppilaat Miika Pelkonen, Tuomo Häkkinen ja Joni Penna ovat yhtä mieltä siitä, että tämä on tavallista luokkaa parempi vaihtoehto.

– Ainakaan täällä ei ole niin paljon tunteja. Ja täällä saa opiskella enemmän omaan tahtiin, kahdeksasluokkalainen Pelkonen perustelee.

– Jotenkin vaan rennompaa, kahdeksasluokkalainen Penna kuvailee.

Työharjoittelupaikoista Pelkonen mainitsee parhaaksi Kourulan Nesteen, jossa työ oli vaihtelevaa.

Yhdeksäsluokkalaisen Tuomo Häkkisen mielestä paras paikka oli Suomen Auto ja Diesel Asennus, jossa sai korjata mopoja.

TYÖHARJOITTELUSSA on tiukat pelisäännöt.

– Jos homma ei luista, työnantaja soittaa heti meille. Pidämme palaverin, ja jos asia ei muutu, harjoittelu keskeytetään, Reinikainen kertoo.

Onneksi 36 harjoittelujaksosta vain kaksi on jouduttu keskeyttämään.

Eräs oppilaista teki kolme harjoittelujaksoa Urheilu Koskimiehessä. Myymäläpäällikkö Juha Karhumäellä on harjoittelijasta vain hyvää sanottavaa.

– Hänen kanssaan sujui asiat kaikin puolin mallikkaasti. Suosittelen muitakin yrityksiä ottamaan harjoittelijan. Tietenkin työnantajan pitää olla sitoutunut harjoittelijan ohjaamiseen, nähdä vähän vaivaa ja tarjota vaihtelevia tehtäviä, Karhumäki sanoo.

JOPO-OPISKELU poikkeaa tavallisesta muutenkin kuin harjoittelujen määrässä. Opiskelun päivärytmi on vapaampi, mutta taukoja on vähemmän. Lisäksi järjestetään leirikouluja. Edellinen oli viime viikolla mummonmökissä keskellä Lieksan metsää.

– Nuoret tarvitsevat evääksi nöyryyttä ja hiljaisuutta, sitä lähdettiin hakemaan sinne askeettisiin oloihin, Reinikainen kertoo.

Onko erilainen opetus ollut todella hyödyksi, se selviää kun näkee, mihin oppilaat päätyvät peruskoulun jälkeen. Opiskelupaikan saaminen ei ole ihan helppoa, sillä toistaiseksi oppilaat eivät ole onnistuneet korottamaan lukuaineiden numeroitaan.

SUOMEEN perustettiin viime vuonna yhteensä 27 Jopo-ryhmää. Reinikaisen opettama ryhmä on toistaiseksi ainoa Etelä-Karjalassa. Sen rinnalle perustetaan ensi vuonna toinen ryhmä.

Opetusministeriön rahoitusta riittää vielä kahdeksi vuodeksi. Reinikainen toivoo, että sen jälkeen kaupunki jatkaa ryhmän rahoitusta.

Koulupudokkaita vuonna 2005

Peruskoulun keskeytti 288 oppilasta.

Perusasteen jälkeen 3 073 ei jatkanut opintoja toiselle asteelle.

Lukion keskeytti 2 133, nuorten ammatillisen koulutuksen yli 10 000 opiskelijaa.

Lähde: Opetusministeriö

Kirjoittaja:
Virpi Koivisto