Ruokonen ja reilusti pelaajia Rakuunoihin

Tomi Pakarisesta kaavaillaan apuvalmentajaa loppukaudelle.

ANSSI SILVENNOINEN

Rakuunoiden päävalmentajana kausina 2004 ja 2005 toiminut Juha-Pekka Ruokonen saapuu nyt joukkueen apuvalmentajaksi. Ruokonen on Rakuunoiden mukana päätyönsä kesäloman ajan, eli heinäkuun loppuun asti.

Seuran puheenjohtajan Matti Rajantien mukaan Ruokosesta toivotaan apua joukkueen taktiselle puolelle.

– Olemme suunnitelleet tätä Ruokosen kanssa jo pitkään, mutta hän ei ole ollut saatavilla liikkuvan työnsä vuoksi. Ruokonen on lomansa jälkeen mukana sen verran, minkä pystyy.

Rakuunat on tarjonnut apuvalmentajan tehtävää myös MyPa-taustaiselle Tomi Pakariselle. Pakarinen pelasi Rakuunoiden keskuspuolustajana Ruokosen edellisellä valmennuskaudella. Tällä hetkellä entinen MyPa-peluri majailee Amerikassa, josta hän palaa heinäkuun jälkeen.

– Pakarinen on hyvässä kunnossa ja voi pelata tarvittaessa etutopparina. Lisäksi meillä on ollut myös alustavia keskusteluja yhteistyöstä MyPan kanssa, Rajantie sanoo.

Ruokonen oli mukana Rakuunoiden harjoituksissa torstaina. Entinen päävalmentaja kuvaa ratkaisuaan liittyä Rakuunoiden valmennusryhmään yritykseksi auttaa paikallista jalkapallotoimintaa sillä panoksella, minkä pystyy antamaan.

– Olen seurannut toimintaa varsin huolestuneena ja tarjouduin itse apuvalmentajaksi. Minun unelmani ja tavoitteeni on nähdä Rakuunat tällä sarjatasolla myös ensi kaudella, Ruokonen kertoo.

Rajantien mukaan Ruokosesta kaavaillaan Rakuunoiden päävalmentajaa ensi kaudelle.

– Kitkuttelemme tämän välivuoden ja panostamme ensi kauteen.

Rakuunoiden pelaajaliikenne jatkuu aktiivisena. Seuraan on tulossa näytille kymmenen uutta venäläispelaajaa. Lisäksi Rakuunoihin on tulossa kaksi kamerunilaispelaajaa ykkösen Tornion Pallo -47:sta.

Alkukaudella Rakuunoissa pelanneista venäläisistä vain kaksi on jatkamassa lappeenrantalaisseuran mukana.

– Kamerunilaiset pelaavat tietääkseni jo lauantaina Helsingissä. Uusia venäläispelaajia on ollut näytillä jo jonkin aikaa, mutta heillä ei ole vielä ollut pelilupia. Pelaajatilanne kirkastuu seuraavaan kotiotteluumme mennessä, Rajantie uskoo.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen