Siiri Laamo kirjoitti elävän kuvauksen Lyytikkälästä

ANNE KOKKONENSUOMENNIEMI. Lyytikkälän museotalon pihaa ja huoneita katsotaan

ANNE KOKKONEN

SUOMENNIEMI. Lyytikkälän museotalon pihaa ja huoneita katsotaan tiistaisen Siirin päivän jälkeen uusin silmin. Noista pihapuolen ikkunoista pieni Siiri peilaili ihastuneena ulkoa heijastuvaa maailmaa, tuossa sinisessä sängyssä hän nukkui, tässä maitohuoneessa separoi kerman eroon kurrista lukemattomia kertoja.

Siirin päivänä julkistettu kirjanen Ihmisiä elämäni varrelta – Elämää Lyytikkälässä kertoo tytön kasvusta aikuiseksi Siiri Laamon omin sanoin. Vuosikymmenet visusti piilossa pidetty käsikirjoitus pääsi lopultakin ansaitusti esiin.

– 1990-luvun alkuvuosina alkuvuosina Siiri viestitti kautta rantain käsikirjoituksesta, josta kukaan ei ollut tiennyt mitään. Sain tekstin käsiini ja totesin että se oli valmista tavaraa alusta loppuun, Siiri Laamon veljenpoika, kirjailija Kaiho Nieminen muistelee.

Alkuperäinen käsikirjoitus säilyi Museoviraston kätköissä Lyytikkälän muun esineistön joukossa. Sieltä viime vuonna toimintansa aloittanut Lyytikkälä-talon säätiö kaivoi sen esiin ja julkaisi kunnianosoituksena säätiön perustajan elämäntyölle.

SIIRI Laamon oman tarinan rinnalla kirjassa tutustutaan moniin muihinkin ihmiskohtaloihin, kuten Lyytikkälässä asuneisiin hoidokkeihin ja palvelusväkeen. Kerronta on elävää ja tarkkaa, omien ja toisten motiivien tarkastelu kypsää ja selvänäköistä.

Kaiho Niemisen toimitustyötä ovat vain luvuille annetut nimet, kaikessa muussa kuuluu Siirin oma ääni. Autenttisuuden nimissä muutama toisto ja pikkulapsus, kuten kirjoittajan naimisiinmenovuosi, ovat saaneet jäädä paikoilleen.

Vaikka suomenniemeläiset tuntevat päällisin puolin Siiri Laamon elämän vaiheet, traagisten menetysten määrä yllättää ja liikuttaa. 35 vuoden aikana kuolema oli vakituinen vieras Lyytikkälässä ja Siiri Laamo menetti eri tavoin useita läheisiään.

– Kohtalon iskuista huolimatta tämä on elämänuskoa sisältävä kirja. Siiri oli aikaansa edellä, kun hän ajatteli, että tärkeitä asioita pitää siirtää jälkipolville, Nieminen arvioi.

Vaikka Siiri Laamo vietti puolet elämästään omassa omakotitalossaan, muutaman kilometrin päässä sijainnut Lyytikkälä pysyi aina hänelle rakkaana paikkana. Siitä osoituksena on Laamon testamenttivaroilla perustettu Lyytikkälä-talon säätiö, joka toimii suomenniemeläisen kotiseutu- ja kulttuurityön tukemiseksi ja edistämiseksi.

lyytikkälän talomuseo

Siiri Laamon kirja Ihmisiä elämäni varrelta liittyy kiinteästi Lyytikkälän museotalon historiaan.

SIIRI LAAMO

Eli vuosina 1920-2004.

Omaa sukua Nieminen,

suomenniemeläisen

Lyytikkälän talon tytär.

Lyytikkälä-talon säätiön

perustaja.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen