Tapiola valmis Pormestarikorttelin rakentamiseen

URPO LAANINENPormestari-korttelin asemakaavamuutos on valmistunut nähtäville

URPO LAANINEN

Pormestari-korttelin asemakaavamuutos on valmistunut nähtäville ennakkokuulemista varten. Tapiola-ryhmä on ensimmäisenä liikkeellä. Se on valmis aloittamaan Valtakadun ja Raatimiehenkadun uuden kulmatalon rakennustyöt heti asemakaavan valmistuttua.

Nykyinen kulmatalo puretaan. Tilalle tulee korkeampi rakennus, johon suunnitellaan hienoja cityasuntoja ja alakertaan pieniä liiketiloja.

– Meillä on kova into lähteä rakentamaan, mutta katselemme kokonaisuutta yhdessä Etelä-Karjalan osuuspankin kanssa. Korttelin liikenneyhteydet pitää sopia yhdessä, sanoo Kiinteistö-Tapiola Oy:n toimitusjohtaja Asko Salminen.

Salmisen mukaan uuden kulmatalon rakentaminen voisi alkaa ensi keväänä. Kaikki riippuu asemakaavan edistymisestä. Sen pitäisi ehtiä teknisen lautakunnan käsittelyyn heinäkuussa, jonka jälkeen kaava menee kaupunginhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi. Nähtävillä kaava on 2. heinäkuuta saakka.

Kaavamuutoksella korttelin rakennusoikeus nousee nykyisestä 12 000 kerrosneliömetristä runsaaseen 16 000 neliöön.

Aloitteen kaavamuutoksesta tekivät Etelä-Karjalan osuuspankki, Lappeenrannan Osuuspankkitalo Oy, Kiinteistö Oy Lappeenrannan Valtakatu 39 ja Tapiolan omistama Kulmatalo Oy.

Muita kiinteistönomistajia ovat Asunto Oy Saimaanlinna ja Viljelytalo Oy.

ETELÄ-KARJALAN osuuspankin toimitusjohtaja Risto Kiljunen pitää korttelin uudistumisnäkymiä valoisina. Pankilla ei ole aikataulutavoitetta, mutta kiinnostus on ollut kova. Monet kauppaketjut etsivät keskustasta uusia toimitiloja. Sopimuksia ei kuitenkaan ole vielä tehty.

– Pankin tavoite on saada korttelista kaupunkikeskustan näköinen. Emme ole itse aktiivinen toimija, koska pankin strategiaan ei kuulu kiinteistösijoittaminen. Tarjoamme ostettaviksi rakennusoikeuksia joko loppukäyttäjille tai ulkopuolisille kiinteistösijoittajille.

KORTTELISSA sijaitsevat Lappeenrannan elokuvateatterit Nuijamies ja Kino-Aula, joita pyörittää Elokuva Luotola Oy pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.

Asemakaavassa on tarkoitus selvittää teatterirakennusten suojelutarve.Toimitusjohtaja Kiljunen pelkää, että Nuijamies joudutaan purkamaan maanalaisten pysäköintiratkaisujen takia.

– Minullakin on tunteissa sille tila, mutta pysäköintiratkaisut ovat mahdottomia ilman purkamista.

LUOTOLAN toimitusjohtaja Merja Luotola-Maarnela kertoo, että Nuijamies on rakennettu 1954 ja Kino-Aula 1938, molemmat elokuvateattereiksi. Ne ovat olleet koko ajan suvulla.

– Kyllähän se pahalta tuntuu, jos Nuijamiehen joutuu purkamaan. Meillä on siinä myös tunteet mukana. Ei se ole pelkkää bisnestä. Nuijamies on salina aivan upea, yksi Suomen kauneimmista saleista, jossa on glamouria.

Merja Luotola-Maarnela sanoo, että heidän suunnitelmansa ovat aivan auki.

Toisaalta Nuijamies on iso sali, ja se on täynnä hyvin harvoin.

Kuvateksti

Havainnekuva Valtakadun ja Raatimiehenkadun kulmasta, johon Tapiola suunnittelee uudisrakennusta.

Kuva: ARKKITEHTUURITOIMISTO B&M OY

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen