Väliaikaista hautaa ei kalkittaisi

Taipalsaaren mahdollista joukkohautaa on väitetty kaatuneiden väliaikaiseksi haudaksi. Helena Rannan mukaan kalkitus tehdään pysyvään hautaan.

VIRPI KOIVISTO

Taipalsaaren joukkohauta oli vain väliaikainen kaatuneiden sijoituspaikka, uskoo eversti Ilmo Kekkonen. Sotaveteraani Niilo Toivolan mielestä asia ei voi olla näin.

– Nämä eivät ole tilapäisesti haudattuja sankarivainajia, sillä ei niitä kalkita. Ja miksi olisi varoitettu puhumasta? Aivan turhaa puhetta, en minä usko alkuunkaan, Toivola sanoo tiukasti.

SOTAVETERAANI Lauri Lindqvist on kertonut olleensa kalkitsemassa joukkohautaan heitettyjä vainajia Taipalsaarella heinäkuussa 1944.

– Jos kalkkia on käytetty, niin todennäköisesti kysymyksessä on pysyvä hauta, vahvistaa oikeushammaslääkäri Helena Ranta.

Tietynlainen kalkki tuhoaa pehmytkudosta ja nopeuttaa näin ruumiin mätänemisprosessia. Se myös sitoo hajoavaa kudosta ja saattaa vähentää hajuhaittoja.

Ranta itse ei ole törmännyt tutkimissaan haudoissa kalkin käyttöön.

ETELÄ-SAIMAALLE kirjoittanut sotilasasiantuntija Ilmo Kekkonen on tutkinut huhuja Huhtiniemen teloitetuista ja päätynyt siihen, että ne ovat vailla todenperää.

Hän uskoo, että Taipalsaaren joukkohautaaminen on todella tapahtunut. Kekkosen mukaan haudatut olivat kaatuneita, joita tuli kesä-heinäkuun vaihteessa niin paljon, että Kaatuneiden evakuointikeskus joutui laittamaan ne väliaikaiseen hautaan.

Kekkosen mielestä Lindqvistin kuvaamat ruumiit ovat evakuointikeskuksen käsittelemiä.

Ruhjoutuneiden kasvojen peittäminen sideharsolla merkitsi hänen mukaansa sitä, että arkun kanteen tuli avauskielto.

Kirjoittaja:
Virpi Koivisto