Huippukunnossa kohti kuninkuusraveja

Reijo Borgströmillä on kaksi kotikasvattia ehdolla ravikuningattareksi. Matti Ruotsalaisen varsana ostama Huiman Pyste on vakava ehdokas kuninkaaksi. Jo varsana loistanut ori on kypsynyt lopullisesti suomenhevosten huipulle.

ANTTI MUNNUKKA

LAPPEENRANTA. Voisi vaikka sanoa, että Reijo Borgström, 66, tällä viikolla kotonaan Lappeenrannan Kansolassa oli oppaana. Opastettava oli Matti Ruotsalainen, 68, Joutsenosta.

Borgström ohjasti aikoinaan ravikuninkaaksi Veken ja viime vuonna kuningattareksi Veken sisarentyttären B. Helmiinan. Hänellä siis on jonkin verran kokemusta kuninkuusraveissa menestymisestä – ja lisää on luultavasti tulossa. Viikon kuluttua Kouvolassa on tulessa kaksi Borgströmin kotikasvattia, B. Helmiina ja pikkusisko B. Turolii.

Matti Ruotsalainen sen sijaan kokee ensi kerran kuninkuusravihuuman mahdollisen menestyjän omistajana. Hän on jo kahdeksan vuotta uskonut Huiman Pysteen menestymiseen. Nyt näyttää olevan mahdollisuuksia vaikka kuninkuuskilvan voittoon.

– Nyt ette sitten tee hevosen kanssa mitään muuta, kuin mitä olette tähänkin asti tehneet, opastaa Borgström vanhaa tuttavaansa Ruotsalaista.

BORGSTRÖMIN hevosista on kirjoitettu jo lähes kaikki ylisanat, joita kirjoittaa voi. Odottaa vaan sopii, millaiset palstamillit väsättäisiin, jos Talli Ranch eli isä-Reijo ja äiti-Mirjami sekä tyttäret, professori Jaana Sandström (nimikko B. Helmiina) ja UPM:n liiketoimintapäällikkö Heli Borgström (nimikko B. Turolii) ottaisi kuningatarkilvassa kaksoisvoiton.

Borgström itse toppuuttelee. Viime kevään kokemukset kertoivat hänelle taas kerran, ettei mikään ole varmaa. B. Helmiina kolhi kahdesti jalkojaan ja sitten iski koko talliin hevosinfluenssa. Vähältä piti, että kuningattarelta olisi jäänyt Kouvolaan lähtemättä.

Nyt lähdetään, kaikki on taas kunnossa, kuten on Ruotsalaisenkin suojatilla.

Yrittäjä Matti Ruotsalaisen ravimiesura alkoi 1970-luvulla, kun hän osti Eero Mäenpäältä kaksivuotiaan Okkerman-nimisen lämminverisen.

– Taisi mennä jotain 22:n kyytiä, löi vähän polviinsa.

Kovin ravuri ennen Huiman Pystettä oli Teri-Tyttö -niminen tamma, sekin Pysteristä kuten Huiman Pystekin. Teri-Tyttö oli nopea jo varsana, tähtiaikainen ja Kriteriuminsa kakkonen 1995.

– Siihen kuitenkin iski lämpöhalvaus eikä se koskaan toipunut parhaimmilleen. Kesällä haittasivat vielä allergiat, muistelee Ruotsalainen yli 40 000 euroa ravannutta tammaa.

HUIMAN PYSTE on ollut Ruotsalaisen osaomistuksessa siitä asti, kun ori tuli kaksivuotiaaksi. Omistaja tarjosi oriista neljännestä ja kaupat syntyivät. Jossain vaiheessa Ruotsalainen omisti Huiman Pysteen yksin, mutta myi sitten puolet liikekumppanilleen, jyväskyläläiselle Kari Hintikalle, jonka kanssa jo omisti Teri-Tytön.

Nyt kaverukset jännittävät yhdessä ensimmäistä todella suurta mahdollisuutta. Huiman Pyste on äärettömän ravivarma – uralla on vain yksi laukkastartti. Tänä vuonna se ei kertaakaan ole jäänyt totosijojen ulkopuolelle.

– Se on hyvä homma, Saran Salamakin voitti viime vuonna kuninkuuden, vaikka ei voittanut yhtään osalähtöä, kannusti Borgström.

SEKIN ASIA Huiman Pysteen osakkeita nostaa, että ori on aina ollut jaloistaan terve. Vähäinen starttimäärä (61) selittyy sillä, ettei ori halua juosta talvisaikaan ja että entinen osaomistaja vähän toppuutteli kilpailemista.

– Ei sillä mitään välivuotta ollut tarkoitus pitää, mutta hän sanoi, että säästetään kuninkuusraveihin. Tässä vaiheessa säästäminen tuntuu jo oikealta ratkaisulta, naureskelee Ruotsalainen.

SUOMENHEVOSMIEHET ovat suomenhevosen asialla. Kouvolassa juhlitaan myös suomenhevosen satavuotisjuhlaa. Borgström ja Ruotsalainen haluavat että rotu pysyisi puhtaana.

– Ei tänne tupsujalkoja tarvita, sanoo Borgström.

Tupsujaloilla hän tarkoittaa ruotsalais-norjalaisia kylmäverisiä, joita Suomeenkin on muutama jo ostettu kilpailemaan.

Miehet toivovat, että suomenhevosen kasvatus lisääntyisi. Ainakin Borgströmit tekevät asian eteen parhaansa.Viime vuonna talliin ostettu Villinmiehen tammakilvan voittaja Kihin Vilma synnytti viime viikolla talliin tulevan huippuravurin, orivarsan A.T. Ekosta.

– Tällä oriilla sitten joskus astutetaan B. Helmiina ja B. Turolii, lohkaisee Borgström.

Onko varsalla nimi jo?

– En tiedä, meillä naisväki päättää nämä asiat ja minä olen hiljaa. Se on kuulkaas parempi olla tossun alla kuin ulkosalla.

Villinmiehen tammakilvan voittaja Kihin-Vilma on nyt astutettu omalla B. Vilungilla.

Kuvateksti

Kuningatarehdokkaat B. Helmiina (vas.) ja B. Turolii sekä valmentaja Reijo Borgström odottelevat Kouvolaa rauhallisin mielin. Loppukiriä ei valmennuksessa oteta, normaalit irtiotot ja jokailtaiset kymmenen metrin uimareissut vanhassa Saimaan kanavassa.

Kuva: PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Antti Munnukka