Imatran kouluja rikotaan tänä vuonna ennätystahtiin

Vahingonteoista imatralaisille veronmaksajille pelkästään talvikuukausilta 10 000 euron lasku. Lappeenrannassa vahingontekoja alkuvuodesta 12 000 eurolla. Joutseno on selvinnyt 400 eurolla.

HANNU OJALA

Kaupungin kiinteistöihin kohdistuneista vahingonteoista ja ilkivallasta on tänä vuonna odotettavissa veronmaksajille jopa 50 000 euroon nouseva lasku. Viime vuonna pelkät korjauskulut olivat 30 000 euroa.

Korjauskulujen lisäksi kustannuksia kartuttavat vartiointiliikkeiltä ostetut lisätunnit ja investoinnit valvontakameroihin.

Jo ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kaupungin kiinteistötoimi on korjannut vahinkoja 10 000 eurolla.

Varsinaiseksi ongelmaksi tilanne Imatran kouluilla on muuttunut kesäloman aikana. Ikkunoiden korjaamista on riittänyt joka viikonlopun jälkeen. Viime viikolla korjaamiseen meni yhden huoltomiehen koko työaika. Tuolloin uusittiin Savikannan ja Linnalan peruskouluilla rikottuja ikkunaruutuja.

Myös teollisuustyöväen asuntomuseon ikkunat ovat kesän aikana olleet poikkeuksellisen herkkiä rikkoutumaan.

Päättyneen viikonlopun jäljiltä kaupungin miehet korjailivat murtojälkiä Tainionkosken yläasteella

Etelä-Karjalan muissa kaupungeissa tilanne ei tämän vuoden osalta ole yhtä huolestuttava kuin Imatralla, mutta laskua kertyy niissäkin. Lappeenrannassa paikkoja oli jouduttu kunnostamaan heinäkuun alkuun mennessä 12 000 eurolla. Joutsenossa on selvitty ensimmäisestä vuosipuoliskosta vain 400 eurolla. Vuoden 2006 korjauslasku oli kaikkiaan 5 200 euroa.

Imatran kaupungin ylläpitopäällikkö Markku Salo luettelee rauhattomimpien paikkojen kärkisijoille Mansikkalan ja Tainionkosken yläasteiden sisäpihat, joista on muodostunut kouluikäisten vapaa-ajan kokoontumispaikkoja.

Molempiin ollaankin suunnittelemassa kameravalvontaa. Sen lisäksi Mansikkalan sisäpiha suljetaan portilla.

Salon mielestä valvontakamerat eivät ole yksinkertainen eikä halpa ratkaisu ongelmaan.

– Kaupungilla on lukuisia kiinteistöjä, jotka pitäisi saada kameravalvontaan, ja samalla olisi uusittava myös niiden valaistus. Sitten pitäisi vielä ratkaista, kuka valvoo kameroita.

Kuvateksti

Jussi Tiilikainen ja Jarkko Monthan korjaamassa Tainionkosken yläasteen rikottua ovea. Poliisi tutkii tapausta varkauden yrityksenä.

Kuva: PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Hannu Ojala