Joutsenolaisten enemmistö on yhä Lappeenrantaan liittymistä vastaan

Lappeenrantalaisten myönteisyys on kasvanut. Taipalsaari olisi lappeenrantalaisille kuitenkin Joutsenoa mieluisampi liitoskumppani.

URPO LAANINEN

JOUTSENON asukkaiden enemmistö vastustaa edelleen kuntaliitosta Lappeenrannan kanssa. Etelä-Saimaan teettämässä mielipidekyselyssä peräti 59 prosenttia joutsenolaisista sanoo ei yhdistymiselle Lappeenrantaan. Kuntaliitosta kannattaa vain 27 prosenttia vastaajista. Loput eivät osaa sanoa kantaansa.

Sen sijaan lappeenrantalaisten myönteisyys on kasvanut. Heistä kannattaa kuntaliitosta Joutsenon kanssa 51 prosenttia. Vastustajia on tasan neljäsosa.

Lappeenrantalaisille Taipalsaari olisi kuitenkin edelleen Joutsenoa mieluisampi liitoskumppani. Taipalsaaren kanssa toivoo kuntaliitosta 62 prosenttia ja Joutsenon kanssa 56 prosenttia.

Tutkimustoimisto MC-Info Oy:n tekemässä gallupissa oli mukana 300 lappeenrantalaista ja 300 joutsenolaista vastaajaa. Haastattelut tehtiin viime maanantaina ja tiistaina.

ETELÄ-SAIMAA teetti viime marras-joulukuun vaihteessa vastaavan kyselyn, joskin tutkimuslaitos oli toinen. Joutsenolaiset vastasivat silloin melko samoin kuin nyt: 61 prosenttia oli kuntaliitosta vastaan ja 29 prosenttia kannatti.

Sen sijaan lappeenrantalaisten myönteisyys on kasvanut, sillä joulun alla Joutsenon kanssa halusi liitoksen 43 prosenttia ja sitä vastusti 22 prosenttia.

Viime viikolla tehdyn mielipidekyselyn virhemarginaali on enimmillään 5,7 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen, kun vastaajia on 300. Siten Joutsenossa voi olla kuntaliitoksen vastustajia alimmillaan noin 53 prosenttia ja enimmillään jopa 64 prosenttia.

LAPPEENRANNAN kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää (kok.) ei pidä mielipidekyselyn tulosta mitenkään dramaattisena. 300 ihmisen otos on hänen mielestään aika pieni.

– Kyllähän nuo numerot saattavat ennustella syksyn kansanäänestyksen tulosta. Varmaan tilanne on loppuun saakka se, että riittävää tietoa päätöksenteon pohjaksi on vain valtuutetuilla, joillakin aktiivisesti asiaa seuranneilla ja tietysti henkilöstöllä. Se on pidetty kummassakin kaupungissa hyvin huolellisesti ajan tasalla, Järvenpää toteaa.

Joutsenon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuula Partanen (kesk.) ei ole yllättynyt tuloksesta.

– Se kertoo selkeästi, että joutsenolaiset eivät ole innostuneita liitokseen. Mielipiteet eivät ole muuttuneet miksikään, vaikka infoja on pidetty ja tietoa on tullut lisää. Kuitenkaan ei ole tullut mitään uutta tietoa, joka muuttaisi ihmisten mielipiteitä.

Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eeva Arvela (sd.) olisi odottanut myönteisempää tulosta Joutsenosta.

– Tässä on vielä muutama kuukausi aikaa. Suhtaudun kuntaliitoksen toteutumiseen toiveikkaasti. Elokuussa joutsenolaiset saavat lisää tietoa asiasta.

UUTISET SIVU 8

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen