Kelluvaa kylää on tarjottu myös Lappeenrantaan

Marina Housingilla on vireillä toistakymmentä kelluvien asuntojen aluetta ympäri Suomea. Poriin valmistuu 28 kelluvan loma-asunnon rypäs ensi vuonna. Marinetek Finlandin toimitusjohtajan mielestä yksi kärkikohde, Lappeenranta, olisi paikkana mitä parhain.

ANNE KOTIHARJU

Lappeenrannan kaupunki on selvittänyt kelluvia asuntoja toteuttavan Marina Housingin kanssa kelluvan kylän rakentamista Lappeenrantaan. Asia on hyvin alustavassa vaiheessa. Kaupungin kaavoituspäällikkö Erkki Jouhki kertoo, että kaupunki on lähinnä ”tutkinut karttaa” ja kartoittanut mahdollisia rakennuspaikkoja.

– Puoli vuotta sitten tuli yhteydenotto. Kovin montaa askelta ei sen jälkeen ole otettu. Kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi lahdenpoukamat kuten Pallonlahti ja siitä länteen päin muutama paikka.

– Kaupunki ei ole tässä aloitteellinen. Ratkaisevaa on toteuttajan investointipäätös. Emme kaavoita, jos ei ole hanketta.

Marina Housing Oy:llä on vireillä toistakymmentä kelluvaa kylää ympäri Suomea. Marina Housing on venesatamia ja laitureita valmistavan Marinetek Finlandin ja Sito Rakennuttajien perustama yhtiö.

MARINETEKIN toimitusjohtajan Ilkka Seppälän mukaan Lappeenrannassa tutkitaan eri vaihtoehtoja.

– Joskus elokuussa suunnitelmat ovat kaupungilla seuraavan kerran esillä.

Kelluvien talojen rakentamiseen liittyvä tekniikka on Seppälän mukaan kehittynyttä.

– Meillä on ollut koetalo viisi vuotta Espoon Keilalahdessa. Muutaman viikon päästä sinne valmistuu ensimmäinen mallitalo. Se on puolitoistakerroksinen 85 neliön täysin talviasuttava talo, jossa on terassi ympärillä. Maailmallahan näitä on paljon.

Talot ovat ponttonin päällä ja ne on kiinnitetty neljällä ankkurilla pohjaan. Talot on kytketty kunnan sähkö-, vesi- ja viemäriverkostoon.

– Suomessa on paljon sellaisia paikkoja, joihin ei mantereen saastuneen maan takia voi rakentaa, mutta vesialueelle voi. Se saastunut maa-alue taas sopii paikoitukseen.

Uusi asumismuoto kuulemma kiinnostaa.

– Kun Espoon Keilalahteen kaavailtiin ensimmäistä hanketta pari vuotta sitten ja siitä oli lehtijuttu, meille tuli heti 53 varausta, vaikka kyseessä oli vasta visio.

RANTAAN, vaikkakin vesialueelle, kaavoittaminen on aina hankala ja herkkä asia.

– Yritämme paikoille, joissa tällainen rakentaminen voisi parantaa alueen arvoa ja ulkonäköä. On esimerkiksi erittäin huonossa kunnossa olevia vesijättömaita.. Niitä kohentamalla saa vaikka kuinka hienot systeemit.

Keskusta kiinnostaa toteuttajaa eniten. Rakentaminen on kallista tavanomaista kovempien laatukriteereiden takia. Lisäksi kunnallistekniikka johtoineen, teineen, jätehuoltoineen, laitureineen maksaa.

– 20 asuntoa on minimi ja 60 ehkä maksimi. Ne ovat kylämäisiä kokonaisuuksia. Hinta vaihtelee paikan mukaan. Housingin antaman arvion mukaan neliöhinta on 3 000:n ja 10 000:n euron välillä.

Seppälä pitää Lappeenrantaa yhtenä kärkikohteista. Etelä-Karjalan muihin kuntiin ei tähän mennessä ole tähyilty.

– Olisihan tämä piristysruiske, joka tuo julkisuutta ja parantaa maisemaa, kun se oikein tehdään.

JOS KAUPUNKI lämpenee kelluville asunnoille, kylän valmistumiseen menisi ainakin kolme vuotta.

– Asemakaavan laatiminen veisi vuoden, samoin infran ja talojen rakentaminen. Kaavamääräykset ja rakennusvalvonta määrittäisivät lopputuloksen. Ei tehtäisi tietenkään mitä tahansa.

Seppälä toteaa, että koko liiketoiminta on vielä alkuvaiheessa.

– Ensimmäinen loma-asuinalue nousee Porin Reposaareen. Seuraavat kelluvat kylät Kotkaan ja Tammisaareen. Pariksi vuodeksi meillä on kädet täynnä. Nyt syksyllä katsotaan, missä on parhaat mahdollisuudet tehdä hyvä projekti.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju