Categories
Artikkelit

Manhattan mummojen mieleen

Elämä Mansikkalan tornitalojen kupeessa rullaa mukavasti. Vain pankki puuttuu.

TUOMAS KAARKOSKI

IMATRA. Mansikkalan tornitalot muodostavat silhuetin, jonka voisi kuvitella kuuluvan isommallekin metropolille. 1970-luvulla rakennetut 14-kerroksiset asuinrakennukset näyttävät kolkoilta ja muuten vihertävään ympäristöön sopimattomilta. Tornitalon juurella on hiljaista, vain pihaa korjaavien työmiesten koneiden äänet poukkoilevat betoniseinästä toiseen.

Pienen puukatoksen alle on kokoontunut kuusi eläkeläistä vaihtamaan päivittäisiä kuulumisia. Toimittajan ja kuvaajan ilmestyttyä paikalle muutamalle iskee äkillinen tarve lähteä kokkaamaan.

– Täällähän myö istutaan joka päivä. Nuorimmat asukkaat ei tässä käy, mutta meitä vanhoja tässä aina pyörii, 82-vuotias Aino Puurtinen nauraa.

Puurtinen on yhdeksänkerroksisen talon alkuperäisiä asukkaita. Myös Ella Piepponen on asunut samassa rakennuksessa yli kaksi vuosikymmentä. Mansikkalassa ei ole heidän mielestään paljoa valittamista. Markettikin on aivan lähellä.

– Pankkia täällä ei kyllä ole. Terveyspalvelut ovat melkoinen vitsi täällä, mutta eihän tässä vanha ihminen niitä mihinkään tarvitse, Puurtinen nauraa pilke silmäkulmassa.

Tornitalon juurella on komea rivistö erilaisia istutettuja kukkia. Eläkeläiskaksikko toteaa leikkimielisesti olevansa hieman kateellisia naapuritalon kukista. Molemmat myöntävät heti perään, että kaunista pihaa on mukava katsella korkealta parvekkeelta. Naapurustokin on ollut lähes poikkeuksetta rauhallista.

– Viime vuonna oli älyttömästi mekastavia teinejä, mutta he saivat täältäkin häädön. Venäläisiä täällä on aika paljon, mutta en osaa kieltä. Enkä kyllä näe tarvetta kaveeratakaan enempää, kun aikoinaan evakossa mentiin niiden pommeja karkuun.

Eläkeläisten puhetulva on nopeaa ja elävää. Ringissä istuva Pauli Tyystjärvi naureskelee, että ei hitaana hämäläisenä aina tahdo ehtiä ottaa osaa keskusteluihin, kun karjalaisten kalkatus on niin kiivasta.

Rouvien muistellessa aikaa, jolloin Mansikkalan alue kuului vielä Ruokolahteen, Tyystjärvi keskittyy yhdessä Teijo Hämäläisen kanssa puimaan meneillään olevaa piharemonttia.

– Joo tuossa on niin paljon savea alla, että ne pitää ottaa pois. Pistävät parkkipaikan pohjan ensin kuntoon, urheilumieheksi tunnustautuva Tyystjärvi perehdyttää.

14-kerroksisen tornitalon ylimmästä kerroksesta aukeavat hulppeat näkymät. Jos muutto osuu hissiremontin aikaan, edessä on varmasti hikisiä hetkiä.

Noin 200 askelmaa ei tunnu houkuttelevalta edes testimielessä. Ylimmästä kerroksesta näkyy hyvin myös Tainionkoskentielle, jossa Arja Kiiskinen pitää kukkakauppaa.

– Meillä käy paljon tuttuja ihmisiä asioimassa. Kesällä on tietysti enemmän uusia kasvoja, kun on turistisesonki, 11 vuotta liikettään nykyisellä paikalla pitänyt Kiiskinen toteaa.

Entisen osuusliikkeen tiloihin perustettu kukkakauppa on erikoinen tapaus. Pihassa pyörivät hysteerisesti ampiaisen malliset hyrrät ja suuret ikkunat ovat täynnä muovikukkia, vaikka kaupan päämyyntiartikkeli ovat oikeat kukat. 56-vuotta vanhan kaupan alkuperäiset hyllyt ovat vielä paikallaan.

– Asiakkaat ovat monesti kertoneet, että missä kohdilla oli sokeria ja mistä laatikosta otettiin jauhoja.

TUULI KOIVISTO

Kuvateksti

14 kerrosta ja lähemmäs 200 askelmaa (ylh.vas.). Kukkakauppa on ollut nykyisellä paikallaan 11 vuotta (ylh.oik.) ja hinnat ovat selvästi esillä (alh.vas.). Tornitalon istutukset ovat monen eläkeläisen ihailun kohde (kesk.vas.). Aino Puurtinen ja Ella Piepponen ovat kerrostalon viimeisiä alkuperäisiä asukkaita.

– Täällähän myö istutaan joka päivä.

Aino Puurtinen

Kirjoittaja:
Tuomas Kaarkoski