Rakennusliike NCC luopui keisarinaseman remontista

Lappeenrannan vanhan aseman kohtalo on taas avoin. Suojelurakennukselle etsitään uutta käyttötarkoitusta, hiljakseen uutta omistajaakin.

LEENA SALLINEN

LAPPEENRANTA. Keisarinaseman tulevaisuus on taas aivan avoin. Rakennusliike NCC on luopunut suunnitelmasta saneerata rakennukseen asuntoja.

– Sille on nyt pohdinnassa uusi käyttötarkoitus, ehkä uusi omistajakin, NCC:n aluejohtaja Juha Rahkonen kertoo.

Keisarinasema on Lappeenrannan vanha rautatieasema, joka sijaitsee kaupungin keskustassa Snellmaninkadun ja radan välissä. Se kuuluu Lappeenrannan kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin rakennuksiin ja on suojeltu asemakaavalla.

NCC osti aseman tontteineen valtion kiinteistöyhtiö Kapiteeli Oy:ltä puolitoista vuotta sitten. Rakennusliike aikoi remontoida rakennuksen yksityiseen vapaarahoitteiseen asuinkäyttöön.

Rapistuneen suojelutalon remontti osoittautui liian kalliiksi.

– Teimme lisätutkimuksia ja laskimme kustannuksia ja totesimme, että se ei ole kannattavaa, Rahkonen totesi.

Yhtiö ei Rahkosen mukaan aio panna asemaa ainakaan toistaiseksi julkiseen myyntiin.

– Kaikki mahdollisuudet ovat avoinna tällä hetkellä. Toivottavasti syksyn aikana ehditään paneutua asiaan ja löydetään käyttöratkaisu, jolla suojelu pystytään toteuttamaan.

Jäissä ovat myös NCC:n suunnitelmat rakentaa aseman tontille kaksi rivitaloa.

– Rivitalosuunnitelmat ovat valmiit, mutta niiden toteuttaminen on ajankohtaista aikaisintaan ensi keväänä, Rahkonen kertoo.

Aseman pihalla tällä hetkellä ovat rakennustarpeet ovat Rahkosen mukaan muulta työmaalta välivarastoon tuotua tavaraa.

Asema on rakennettu vuonna 1885. Se tehtiin Venäjän keisari Aleksanteri III:n Lappeenrannan vierailun kunniaksi, mistä se kantaa lempinimeä keisarinasema.

Puinen rakennus oli alunperin runsaasti koristeltu, ja siinä oli hieno kuisti. Arvokkain jäänne aseman loiston päivistä on koristeellinen sisäkatto, jonka säilyttämisestä viime vuosien keskustelussa on eniten puhuttu.

MARLEENA LIIKKANEN

Kuvateksti

Keisarinasema oli pitkään vuokra-asuntokäytössä. Uusista käyttäjistä ei ole tietoa.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen