Kuutostien rakentaminen alkaa suunnitellulla tavalla

Hallitus esittää eduskunnalle Kuutostien perusparannuksen aloittamista kohonneiden kustannusten mukaisesti. Budjettiin lisättiin 24 miljoonan euron määräraha Vaalimaan rekkaparkin rakentamiseen.

JYRKI NUOTTIMÄKI

KUUTOSTIEN perusparannus toteutetaan suunnitellulla tavalla ja nousseiden kustannusarvioiden mukaisesti. Samoin Vaalimaan rekkaparkki sai 24 miljoonan euron rahoituksen. Hallitus perustelee budjettiesityksessään rekkaparkin rakentamista liikenneturvallisuuden lisäämisellä.

Molempien tiehankkeiden yllä oli jo synkkiä pilviä rakentamiskustannusten karattua huomattavasti ennakkolaskelmia suuremmiksi. Tiehallinto piti kuitenkin tärkeänä Kuutostien peruskorjauksen aloittamista tehtyjen päätösten mukaisesti.

Kuutostien rakentamiseen Lappeenrannan ja Imatran välillä on varattu eduskunnan aikaisemmalla päätöksellä 131 miljoonaa euroa. Rakentamisen tulisi olla valmis vuonna 2010. Varattu rahoitus ei hankkeelle riitä, mutta Tiehallinnon mukaan ensimmäinen vaihe mahtuu hyvin tilausvaltuuden sisään.

– Tarjoushinnat ovat olleet alkuperäistä kustannusarviota korkeampia, ja hallitus esittää nyt eduskunnalle sopimusvaltuuden nostamista. Sitä tämä päätös käytännössä tarkoittaa, tulkitsee Tiehallinnon pääjohtaja Jukka Hirvelä hallituksen neuvottelutuloksen sanamuotoa hankkeen toteuttamisesta ”nousseiden kustannusarvioiden mukaisesti”.

Tarjousten perusteella perusparannuksen kustannukset ovat nousseet kolmisenkymmentä prosenttia alkuperäisestä kustannusarviosta, joka oli ensimmäisen rakennusvaiheen osalta noin 70 miljoonaa euroa.

Jos eduskunta siunaa budjettiesityksen, voimme hyväksyä parhaan tarjouksen ja lähdemme rakentamaan tietä, sanoo Hirvelä.

– Toivoa sopii tienkäyttäjien kannalta, että hallituksen esitys menee läpi eduskunnassa.

Tiehallinto ja Lappeenrannan kaupunki ovat jo aloittaneet lokakuussa käynnistyvän kohteen valmistelutyöt.

Lappeenranta aloitti omalta osaltaan kohteiden rakentamisen jo viime vuonna Lentokentäntien rakentamisella. Tänä vuonna on jatkettu Salpausselänkadun ja Helsingintien rakentamista. Näiden kustannusarviot ovat yhteensä noin 3,9 miljoonaa euroa.

Kaakkois-Suomen tiepiirin johtaja Antti Rinta-Porkkunen on hyvillään Kuutostietä ja Vaalimaata koskevista budjettipäätöksistä.

– Tämä oli äärimmäisen myönteinen ratkaisu. Nyt rakennetaan oikeissa paikoissa, hän sanoo.

– Homma pannaan käyntiin syksyllä, mutta katsotaan vielä päätös tarkemmin ja pohditaan sitten aikatauluja.

Rinta-Porkkusen mukaan ensimmäisenä rakennettavasta Kärki-Muukko-osuudesta jätetyt tarjoukset ovat noin kolmekymmentä prosenttia kustannusarviota korkeampia. Hänen mukaansa projektia voidaan jatkaa siitä huolimatta suunnitellulla tavalla.

– Etenemistahtia ja urakkapäätösten julkistamisen ajankohtaa ryhdytään pohtimaan heti maanantaina.

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki